Traffic koostuu kolmesta konkreettisesti eri sävyisestä tarinasta, joiden yhteinen tekijä on huume ja sen ympärille kietoutuvat tapahtumat. Pikkuhiljaa tarinan edetessä “Tobacco”-, “Blue”- ja “Natural” -juonet yhdistyvät arkielämän makuiseksi elokuvaksi. (Tarinat on nimetty em. tavalla DVD:n chapter-valikossa.) On viranomaisia, lähiomaisia ja keekoilevia seurapiirejä. Kaikille tahoille sattuu jotain odottamatonta, ja eri sävyiset tarinat seuraavat näitä tapahtumia -kokonaisuuden kärsimättä.
Traffic on elokuva jossa on vaikea nimetä pääosan esittäjiä. Näyttellijäkatraassa on tuttuja Soderbergh-tähtiä ja tukku aitoja Hollywood-kassamagneetteja. Tarina on kuitenkin niin hyvä, että Traffic ei ole yhden tai kahden tähden varassa. Itse asiassa totuttujen tähtien sijaan, muiden yläpuolelle ainakin Viljamin mielestä, nousevat Erika Christensen ja tietysti Benicio Del Toro. Ensin mainittu teininarkkarina ja jälkimmäinen huumepoliisina.
Arjen makua leffaan lisää kuvaustapa. Käsivara ja vino horisontti ovat omiaan luomaan tunnelmaa huumesekoilusta ja siihen liittyvistä probleemista.
Harvoin tulee vastaan elokuva jonka aikana katsoo kelloon, ettei leffa päättyisi vielä. Trafficin tunnelmissa olisi viihtynyt kauemminkin. Soderbergh on guru joka on tehnyt jälleen loistavan työn. Ennakkopuheiden perusteella kokonaisuudesta tuli sekava kuva. Jollakin ihmeen tavalla Soderbergh vetää kuviot yhteen tavalla johon muut ei pysty. Vinkkinä kaikille niille jotka epäröivät Trafficin katsomista: älä vedä kuulopuheista johtopäätöksiä. Mieletön juttu, Limey ja Erin Brockovich olivat alkusoittoa Trafficille.
Jälleen parituntinen oppisessio vaikkapa … voikohan nimeä edes mainita tässä yhteydessä… Pekko Kujasalolle.
