Koko Spiderman-teemahan on saanut vähän lapsellisen maineen, kun kuusivuotiaat pojat pinkovat punaisissa asuissaan kiljuen ympäri naapurustoa. Tämä täytyy siis palauttaa mieliin: alunperinhän Hämis suunnattiin nuorille, jotka ovat vähintään kaksi kertaa vanhempia kuin ne 120-senttiset leikkiseitin suihkuttajat. Spiderman ei siis ole lastenelokuva varustettuna liian korkealla ikärajalla. Kun muistetaan tämä, osataan tarkastelle elokuvaa eri vinkkelistä.
Peter Parker (Tobey Maguire) on tavallinen takapenkin tiedenörtti. Sorsittu Peter saa lukion luokkaretkellä tutkimuskeskukseen pureman geenimanipuloidulta mutanttihämähäkiltä. Seuraavana yönä hän kokee hurjan muodonmuutoksen: Ruipelosta nörtistä on tullut lihaskimppu joka tietysti hakkaa koulun kovimman kundin. Pullonpohjalasitkin lentävät nurkkaan näön parannuttua äkillisesti. Aluksi uudet voimat eivät kiinnosta, mutta pankkiryöstäjän tapettua Peterin sedän, päättää hän tietysti tehdä rikollisuudesta lopun. Samaan aikaan kun syntyy hyvis, syntyy tietysti myös pahis, kun eräässä laboratoriossa sattuu pikku vahinko vihreän taikaliemen kanssa.
Elokuvaan liittyy tietysti myös tyttö. Tämä ei vilkaisekaan nörtti-Peteriin, joka taas on tietysti korviaan myöten rakastunut tyttöön. Mary Jane Watsonin (Kirsten Dunst) mielityt vaihtuvat ainakin elokuvan aikana vinhalla vauhdilla. Tästä seuraakin se, että elokuvassa on väkinäisesti kyhätty ”neliödraama”, tavallaan jopa ”viitoisdraama” tai ”viisiödraama”. Älyätte varmaan mitä tarkoitan, vaikka en ole varma kirjoitusasusta. En nimittäin ole ennen törmännyt kyseiseen termiin. Johtunee huonosta yleissivistyksestä?
Anteeksi runsas tietysi-sanan käyttö. Se johtuu siitä, että elokuva on äärettömän kliseinen ja ennalta arvattava. Leffassa tavataan muun muassa vanha tuttu kohtaus jossa tyttö vilkuttaa jollekin, ja poika luulee että hänelle vilkutetaan. Niinpä hän vilkuttaa takaisin. Sitten kuitenkin pojan takaa tulee tytön kavereita, ja pojalle jää luu käteen. Tämähän on leffakliseiden klassikko.
Jotenkin tämä kaikki ei kuitenkaan tunnu haittaavan elokuvan viihdyttävyyttä. Se ei tunnu pitkältä, vaikka on kaksi tuntia pitkä. Sitä jaksaa katsoa, vaikka juoni on niin tavallinen kuin olla voi, seitin avulla paikasta toiseen heiluminen on kökköä ja huonosti tehtyä, leffa on ennalta arvattava sekä kliseinen ja näyttelijät ärsyttäviä.
Näyttelijät olivat siis tyhmiä koko sakki, paitsi James Franco. Tosin hänen roolinsa oli varsin tylsä eikä hän päässyt loistamaan. Franco osaa kuitenkin näytellä, nykyäänhän hän on jo ihan huippu. 127 tuntia –elokuvaahan on kehuttu juuri Francon ja ohjaaja Danny Boylen takia. Toinen uskomattoman hyvä pääosan esitys Francolta nähdään elokuvassa Flyboys.
Ja takaisin aiheeseen. Aiemmin mainittuja Maguirea ja Dunstia vieläkin surkeampi esiintyminen oli pahista näyttelevällä Willem Dafoella, joka oli selkeästi elokuvan huonoin näyttelijä. Joka tapauksessa kokonaisuus on yllättävän hyvä, ja Sam Raimi onkin saanut hämmästyttävän leffan kasaan suhteutettuna surkeisiin aineksiin. Näin verraten voidaan sanoa, että olisi hämmästyttävää, jos joku saisi hyvät kahvit keitettyä pölystä ja kuravedestä. Loppukin on muotoiltu varsin taitavasti. Se jäi nimittäin niin kesken, että katsoja haluaa välttämättä nähdä jatko-osatkin, vaikkei varsinaisesti olisi nauttinutkaan näkemästään. Se oli todella fiksu veto, vaikkei se katsojaa välttämättä miellytäkään.
Leffaa katsoessani tuli välittömästi mieleen toinen leffa: Kick-Ass. Se on tismalleen samanlainen, mutta eri henkilöillä, ja vähän ”realistisemmalla” otteella. Koulukiusatusta nörtistä tulee supersankari, ja sopassa on mukana se tyttökin, joka ei vilkaisekaan. Ja vilkutuskohtauskin löytyy. Alku on samanlainen, kun päähenkilö kertoo, kuinka kaikki alkoi. Hauskuus ja ”kunnon toiminta” lisääntyvät tässä parodiamuotoisessa elokuvassa joka kannattaa katsoa jos on nähnyt Spidermanin. Se on mukavan erilainen, kun taas Spiderman on kovin tavanomainen.
Joka tapauksessa elokuvan muhkeat kassatulot puhuvat puolestaan ja Spiderman onkin kelpo, katsottava, jopa suositeltava elokuva. Ja katsokaa sen jälkeen Kick-Ass. Ja Flyboys!
Äh, maailmassa on liikaa hyviä leffoja…
