Jim Halsey (C. Thomas Howell) ottaa kyytiin liftarin jonka nimi on John Ryder (Rutger Hauer). Valitettavasti em. liftari on vaarallinen psykopaatti ja jalkamieheksi joutuminen ei John Ryderia pysäytä – se vain suututtaa hänet ja iso joukko ihmisiä joutuu tulilinjalle.
Robert Harmon ohjastelee hyvin minimalistisen ja tiiviin jännärin joka sijoittuu tyhjälle aavikolle, sen tarina on yhtä pelkistetty ja visuaalinen ilme yhtä karu. Tarina käynnistyy heti ja se loppuu juuri kahden tärkeimmän hahmon konfliktin päättyessä yksiselitteisellä tavalla. Käsikirjoituksesta vastaava Eric Red luo todella tiukkoja kohtauksia ja ohjauksesta vastaava Robert Harmon ohjaa sitä hyvin. On se kumma kuinka hyvin hyvä laulu muuntuu hyväksi elokuvaksi.
Hyvistä elementeistä huolimatta elokuva vaatii ihmisen tulkitsemaan käsikirjoittajan kirjoittamat hahmot ohjaajan toiveiden mukaisesti ja C. Thomas Howell saa aikaan todellisen jokamiehen. Jim Halsey on täydellisen tyhjä persoonallisuus. Katsoja tietää vain sen mitä elokuva hänestä paljastaa tekojen ja dialogin kautta ja tämä vähyys luo hänestä mainion sijaisen katsojille. Rutger Hauer, tuo Hollannin arjalaislahja mualiman elokuvataiteelle ja rimmaavan nimen kantaja näyttää valtavat kykynsä näytellä kammottavaa, anonyymia psykopaattia. Kaikki John Ryderissa on inhimillisen tuolta puolelta. Hän on täysin säälimätön, ylivertaisen taidokas tappaja, loppumattoman kärsivällinen vainooja ja ruumiillistaa Pahuuden jonka motiiveja tai tarkoitusperiä ihmismieli ei voi ymmärtää jos sellaisia edes on. Tyhjä päähenkilö ja uskomattoman intensiivinen pahis ovat täydellinen duo ja muut näyttelijät ovat pelkkinä statisteina.
Erittäin pelkistetty ja intensiivinen jännityselokuva minkä kruunu on elämää suurempi ja huomattavasti elämää kammottavampi mielipuoli. Rytmi on kylläkin hieman laahaava ja juonessa on aukkoja, mutta nämä heikkoudet eivät onneksi heikennä elokuvan tunnelmaa. [I]Liftari[/I] ei ole juonielokuva vaan tunnelmaelokuva ja sen tunnelman määrittää [I]suspense.[/I]
