Joskus sitä kuulee kysymyksen: “Mikä on mielestäsi kaikkein aikojen surkein elokuva ikinä; leffa, jonka näkeminen suoranaisesti oksetti?” Luulisi olevan helppo kysymys, mutta ei se kuitenkaan ihan sitä ole. Tottakai, kaikki meistä ovat nähneet huonoja elokuvia roppakaupalla, mutta useimmiten ne unohtuvat hyvinkin nopeasti unholaan. Mutta joskus meitä “onnistaa” pahemman kerran. Se elokuva, joka saa sinut ajattelemaan itsetuhoisia asioita hyvin pitkäksikin aikaan, osuu kaikkien meidän kohdalle jonakin päivänä. Ja vaikka kuinka yrittää, tämä elokuvataiteen pyhäinhäväistys ei suostu poistumaan ajukopastasi millään. Minulle tämä elokuva on ehdottomasti Gérard Pirèsin ranskalainen kaahailuelokuva Taxi, joka mielestäni ehdottomasti ansaitsee elokuvahistorian surkeimman väännöksen tittelin.
Mikäs tässä elokuvassa oli sitten niin kuvottavaa? Noh, lyhyesti sanottuna: kaikki. Hieman pidemmin sanottuna: aivan kaikki. Alkajaisiksi, juoni on mitäänsanomaton; Ranskan Marseillessa hurjasteleva pizzakuski Daniel (inhottava Samy Naceri) ryhtyy modifoidun Peugeotinsa avulla taksikuskiksi. Noh, ylinopeutta vetävä äijä jää sitten lopulta ajokyvyttömän tunarikytän Emilienin (Frédéric Diefenthal) verkkoon. Homma näyttää huonolta, mutta Emilien päättää armahtaa Danielin, jos tämä suostuu auttamaan Bemareilla liikkuvan pankkiryöstöjengin nappaamisessa.
Eli luvassa on aivotonta rällästelyä, idioottimaista vitsien vääntelyä ja huonon maun ihannointia puolentoista tunnin verran. Mikään osapuoli elokuvasta ei tunnu nousevan muiden yläpuolelle, vaan kaikki tuntuu olevan taspaksua huttua. Jos kerran toimintaleffaa pitää vääntää, voisivat elokuvantekijät nähdä jonkun sorttista vaivaa juuri niiden action-kohtausten tekemisessä. Ikävä kyllä, tässä leffassa on enimmäkseen tyydytty ottamaan erittäin nopeasti liikkuvalla kameralla kuvaa Marseillen asfaltista. Katsojan pulssia ei koetella millään lailla, vaan koko homma alkaa pitkästyttämään. Meininki on niin aivoja turruttavaa, että katsoja välillä toivoisi kaikkien autojen räjähtävän puhtaasti ilmaan, ja lopputekstien rullauksen alkavan. Näyttelysuoritus on ala-arvoisen ala-arvoista, ja ainoa mieleenpainuva roolisuoritus oli Danielin kiimainen tyttöystävä Lilly (Marion Cotillard), ja sekin vain ulkoisten avujen takia. Näyttelijätaidoilla tytön olisi voinut korvata hyvin koulutetulla !
nelisormimangustilla. Dialogi on kamalan ärsyttävää; ihmiset sylkevät [muuten kaunista] ranskan kieltä suustaan kamalan ylinäyttelyn ja tekopyhän huumorin säestyksellä. Hauskan sijasta homma on yksinkertaisesti säälittävää. Eikä edes surkuhupaisan säälittävää, vaan ärsyttävän säälittävää.
Yhtä nimeä en ole pystynyt ymmärtänään tämän elokuvan tekijäryhmästä; Luc Besson. Mies, jonka meriittejä ovat esimerkiksi loistavat Syvä Sininen ja Fifth Element, oli toimittanut kyseisen elokuvan kässärin ja näköjään myös tuottanut sen. Mahtoi mies olla pahassa jurrissa lauantai-iltana tätä käsikirjoitusta rustatessaan, koska en itse jaksa uskoa, että mies olisi tosissaan yrittänyt takoa tämän tasoista roskaa. Tai ehkäpä miehen parhaimmat päivät ovat todellakin jo takanapäin, mene ja tiedä. Ei tätä leffaa kuitenkaan voi kokonaa Luc Bessonin piikkiin laittaa; olen varma että koko leffatiimi teki parhaansa, jotta tässä tuotoksessa kaikki olisi täydellisesti päin mäntyä. Olen myös varma, että hamassa tulevaisuudessa tulen näkemään vieläkin huonompia leffoja, mutta tällä hetkellä Taxilla on se erityinen paikka sydämessäni. Jos joku ihmettelee, mikä sai minut katsomaan elokuvan loppuun asti, syy oli se, että tätä rainaa tuli katsottua koulun ranskan tunnilla. Otin valtuuden pudottaa ranskan lukiosta, siltä varalta että opettajat saisivat päähänsä näytttää meille Taxin jatko-osia.
nimimerkki: SpaceCadet1
