Folkmusiikin suuri vaikuttaja on kuollut ja hänen poikansa haluaa järjestää isälleen kunnianosoitukseksi konsertin, johon esiintyjiksi kutsutaan isukin suurimmat aikaansaannokset: Bändit The Folksmen, The New Mainstreet Band ja Mitch & Mickey. Bändit eivät ole olleet kovin aktiivia enää vuosikymmeniin, mutta he suostuvat esiintymään konsertissa.
Elokuvassa, joka on kasattu dokumentin tapaiseksi, seurataan bändien jälleenkokoamista vuosien tauon jälkeen ja itse konsertin järjestämistä enemmän kuin mitään muuta. Bändien jäseniä haastatellaan ja he muistelevat menneita hyviä aikoja samalla kuin harjoittelevat suurta konserttia varten.
Minulla oli alussa vaikeuksia suhtautua oikealla tavalla tähän elokuvaan, koska en oikein tiennyt suhtautuakko siihen dokumenttina vai viihteellisenä elokuvana. Epätietoisuuden tunne meni kuitenkin itsestään ohi pikapuolin. Tästä elokuvasta ei voi nauttia millään muulla tavalla kuin kuuntelemalla tarkkaan mitä siinä puhutaan. Jos repliikkejä pelkästään kuuntelee ajattelematta sen enempää, elokuvan aikana nukahtaa taatusti, koska se vaikuttaa tuolloin erittäin tylsältä.
Tämä on ihan hauska elokuva, jonka parasta antia on lyhyen heprean oppimäärän lisäksi Eugene Levyn esittämä, omista henkisistä ongelmistaan kärsivä folkduon puolikas Mitch. Levy on vastuussa myös elokuvan käsikirjoituksesta yhdessä Spinal Tap –kirjoittaja Christopher Guestin kanssa, joka myös ohjasi tämän teoksen. Spinal Tapin tasolle tämä ei missään nimessä yllä, mutta kuten sanoin, ihan hauska. Suurin osa roolihahmoista vaikuttaa joko järkensä menettäneiltä tai ihan vaan tyhmiltä, joten katsojan pitää osata suhtautua elokuvaan oikealla tavalla. Hauskuuden ymmärtäminen vaatii siis katsojalta aktiivisuutta.
