Neljäs Potter-elokuva tuo jo alussa musiikillisesti mieleen 1950-lukulaiset kauhuelokuvat. Kun nokeentunutta Ku Klux Klania muistuttavat kuolonsyöjät, terävähampaiset lohikäärmeet, mystiset lääkejuomat ja raakalaismaiset järvenelävät on käyty läpi, paiskataan tiskille vielä nenättömäksi maskeerattu Ralph Fiennes. Se jos mikä on niin hurjaa, että K-11 alkaa tuntua liian lempeältä rajoitukselta. Silti Harry Potter ja liekehtivä pikari näyttää ajoittain erittäin selkeästi varhaisteineille suunnatulta seikkailuleffalta. Harry kumppaneineen käy edelleen velhokoulua, laukoo sellaisia kornilta kuulostavia kommentteja (”I love magic!”) ja alkaa vähitellen katsella tyttöjä uusin silmin.
Pääasiassa HP4 pyörii jälleen erilaisten kilpailujen ja koetusten ympärillä. Syvällisempiin asioihin ei juuri paneuduta. Tylypahkassa järjestetään kolmivelhoturnaus, jossa kolme eri maan taikuusopiskelijaa kilpailee henkensä kaupalla jänskästi hehkuvasta pokaalista. Kilpailussa on ikäraja, mutta Harry Potterin (Radcliffe) ikivanha vihollinen, Voldemort (Fiennes) ketkuilee kätyriensä avulla Harry-paran mukaan kisaan. Koko Tylypahka kuvittelee Harryn kieroilleen itse itsensä peliin ja pojan paras kaverikin (Grint) kääntää hänelle selkänsä. Siinäpä nuori Potter sitten yrittää kilpailla kauniin ranskattaren (Poésy), toisen reippaan tylypahkalaisen (Pattinson) ja voimalla voittoon pyrkivän venäläisen (Ianevski) kanssa mielettömässä kilpailussa, jossa kuolema kukkii ja moni asia haiskahtaa. Tukea Harry saa niin professori Dumbledorelta (Gambon) kuin mm. mielipuoleksi haukutulta Alastor-silmäpuolelta (Gleeson).
Radcliffe hoitelee roolinsa sen näköisenä kuin se olisi velvollisuus, josta hän ei tohdi fanien vuoksi luopua. Grint väläyttää yhdessä kohtauksessa jopa lupaavia koomikonkykyjä, mutta yleisesti ottaen kaikkia Potter-sarjan hahmoja on varmasti yhtä vaikea tulkita kaikessa stereotyyppisyydessään. Fanit haluavat hahmojen olevat tietynlaisia ja näyttelijät yrittävät mukautua haluttuun muottiin. Tällä kertaa tarjolla on kuitenkin kaksi silmiinpistävän hyvää esitystä, kylmän tappajan osiin syntyneen Ralph Fiennesin Voldemort sekä Brendan Gleesonin tökerösti maskeerattu Alastor.
Tuskin Harry Potter ja liekehtivä pikari ovat nuorisolle turmioksi. Herkempien katsojien kannattaa silti ottaa huomioon, että leffateatterin penkkien alla on tarpeeksi jalkatilaa, jonne piiloutua, jos pelottaa. Ja pelottaa varmasti.
