Return Of Godzilla, tai Godzilla 1984, on ensimmäinen filmi nk. Heisei-sarjassa, joka aloitti yhdeksän vuoden tauon jälkeen Godzillan tarinan alusta. Tai no, ei nyt aivan alusta. Vaikka 1984 hylkää kaikki muut aiemmat, Showa-aikakauden elokuvat eikä sijoitu samaan universumiin niiden kanssa, se on kuitenkin uskollinen vuoden 1954 alkuperäisversiolle, ja jopa suora jatko-osa, 30 vuotta myöhemmin. Maapallo on suuremma ulkopuolisen rasitteen kohteena kuin koskaan, ydinsodan uhka leijuu todellisena idän ja lännen vääntäessä kättä kulisseissa ja uudessa, modernissa maailmassa ihmisen on luomakunnan kruununjalokivenä pidettävä langat käsissään, eikä annettava luonnon kukkoilla. Niinpä kaikki tämä negatiivinen energia kiteytyy kolmenkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen jälleen Gojiraksi, lähes tuhoutumattomaksi ja äärimmäisen kiukkuiseksi kostajaksi, brutaaliksi muistutukseksi luonnon ikiaikaisesta voimasta. Ja taas tallotaan pilvenpiirtäjiä…
Showa-aikakauden mestarin, Ishiro Hondan koheltavia ja viihteellisiä jatko-osan jatko-osia viimeaikoina katselleena annoin The Returnin yllättävänkin synkeitä tummuuden sävyjä tavoittelevan kauhurellestyksen jopa yllättää itseni. Odotin lähinnä kevyehkön kaiju-hömpän päivittämistä uudelle vuosikymmenelle, mutta sainkin silmieni eteen varsin kunnianhimoisen, laadukkaan ja tylyotteisen elokuvateoksen, joka ei todellakaan pyytele anteeksi tai vedä läskiksi. Toki aina roiskuu kun rapataan, tietyt kässärin ratkaisut ovat aivan jäätävän helppoja/epäloogisia ja onhan sitä tahatonta huumoriakin mukana, mutta toisaalta esimerkiksi Godzillan aamuöinen hyökkäys sotilastukikohtaan on niin huikean varmaotteisesti kuvattu sekä suorastaan pelottavan sekasortoinen ja armoton horror-scene, että se todella sai kylmät väreet kulkemaan ja meni heittämällä meikäläisen suosikkikohtaukset-listalle tätä leffasarjaa miettiessä.
Mukaan ei ole roudattu muita jättihirviöitä, mikä on ok. Vierailevat monsterit ovat aina hyvä piristys pitkäkestoisessa ja laadullisesti vaihtelevassa sarjassa, mutta The Return on vahva ja omilla ehdoillaan skulaava leffa, jossa aito ja alkuperäinen pahis-Godzilla on keskiössä, ja kyseessä on kuitenkin niin ikonisen loistava ilkimys, ettei se tällaisessa muutenkin onnistuneessa ympäristössä mellastaessaan tarvitse muita örvelöitä tuekseen. Godzillan mustanpuhuva look toimii, kokoa ja näköä on lisätty Showa-leffoista ja karjahdus on palautettu takaisin vanhalle, hyytävälle molliasteikolle. Pointsit tästä.
Sisällöllisesti kasariversio ei ole yhtä monisyinen tai tulkinnanvarainen kuin Hondan alkuperäinen teos, mutta kieltämättä kutkuttavasti se onnistuu silti tuomaan pointtiaan esiin B-luokkaisen monsterploitation-kuvastonsa keskeltä. Pökkelöt näyttelijät vesittävät tällä saralla jonkun verran. Varsinkin rohkeasti ja kuvia kumartelematta kirjoitetut poliittiset kohtaukset, joissa neukkulan ja jenkkilän edustajat remuavat yksissä tuumin suu vaahdossa Japanin pääministerille ydinaseiden käytön välttämättömyydestä menettävät harmillisesti hiukan paukkujaan kadulta poimittujen turistien tulkitsemina, mutta paljon vahvempaa suorittamista pinnan allakin tässä filkassa on kuin suurimmassa osassa halpoja kasarikauhiksia koskaan.
Heisei-sarjan aloitus on siis varsin vahva suoritus. Monsterihippana homma toimii mainiosti, mutta kyseessä on myös oikeasti ansiokas ja plusmerkkinen elokuva. Suosittelen katsomaan, kunhan löydätte alkuperäisen japaninkielisen version, jonka pohjalta tämäkin revikka on raapusteltu. Englanninkielistytettyä, Raymond Burrilla ladattua versiota en ole nähnyt, eikä sitä lukemani perusteella kannatakaan nähdä.
