Oh Dae-su on täysin päissään ja joutuu viettämään tyttärensä syntymäpäivää poliisiasemalla. Välillä on pakko haistatella poliiseille. Dae-sun kaveri, Joo-hwan, onnistuu saamaan Dae-sun vapaaksi. Mutta aseman ulkopuolella sateessa seisoessaan Dae-su katoaa pian. Dae-su löytää itsensä hotellihuoneeksi naamioidusta sellistä, jossa hän joutuu riutumaan mutta ei tiedä kuinka kauan ja miksi. Mitä pahaa hän on tehnyt ja kenelle? Kuuden vuoden jälkeen Dae-su alkaa tatuoida viivoja käteensä, yksi viiva yhdestä vuodesta. Viidentoista vuoden kuluttua Dae-su pääsee vihdoinkin vapaaksi, mutta hänet on lavastettu vaimonsa murhaajaksi ja tytärkin on adoptoitu kaikista maailman kolkista Ruotsiin. Kuka on kaiken takana ja miksi kaikki kohdistuu juuri Dae-suhun? Sitä Dae-sulla on vain vähän aikaa selvittää. Alkaa huima kostoretki ja syntyjen syvien pohtiminen.
Oldboy yhdistelee useita eri tyylilajeja taide-elokuvasta mysteeriin ja trilleriin, mutta pääpaino on kuitenkin draamalla ja mahtuipa mukaan sysimustaa huumoriakin. Väkivalta on vähäistä, mutta sitäkin brutaalimpaa (lähinnä kidutusta ja pari joukkotappelua). Mutta henkilöhahmojen taustat ja kohtalot tekevät paljon enemmän kipeää kuin vasaran isku päähän. Tarina on kekseliäs, syvällinen, vakava ja erittäin pirullinen. Kuvitelkaa, että itsenne teljettäisiin viideksitoista vuodeksi ilman syytä ja sillä välin teidät olisi lavastettu vaimonne murhaajaksi. Karua.
Oldboy perustuu samannimiseen mangaan ja tyyli tuo ainakin minulle hieman mieleen joitanin Takeshi Kitanon elokuvia, mutta Oldboy ei todellakaan ole mikään toiminnantäytteinen räiskintäpätkä, vaan syvällinen mysteeri-/kostodraama.
Chan-Wook Park ohjaa elokuvaansa mestarillisin ottein eteenpäin ja Min-sik Choi Dae-sun roolissa varmistaa, että elokuva on loppuun asti surumielinen ja koskettava. Miehen rooli onkin parasta, mitä valkokankaalla on nähty pitkiin aikoihin.
Oldboy on visuaalisesti pelottavan kaunista katseltavaa. Kuvaus tehdään erikoisista kulmista ja audiovisuaalinen puoli suorastaan hyväilee korvia. Ja mitkä musiikit. Vastaavanlaisia tunteita minulle(kin) herätti viimeksi Fincherin Fight Club. Oldboy on taatusti uniikki elokuva ja se kahlitsee katsojansa ruudun eteen, eikä katsoja voi siitä hievahtaakaan. Ihan suotta ei ole elokuvaa kehuttu ja kohuttu. Oldboy on myös niitä elokuvia, jossa sisältö on väkivaltaa rankempaa.
Tarantinon johtama jury palkitsi Oldboyn Grand Prix -palkinnolla Cannesin filmifestareilla, silloin Kultaisen Palmun vei Michael Mooren loistava Fahrenheit 9/11. Jenkit ovat jo Oldboystakin väsäämässä omaa versiotaan, luvassa päätöntä toimintaa, joka todennäköisesti uppoaa massoihin.
Oldboy on kiistaton mestariteos, jota vuosien saatossa tullaan taatusti kutsumaan klassikoksi. Se on ehdottomasti parasta aasialaista elokuvaa sitten Seitsemän samurain ja kestää (tai vaatii) useamman kuin yhden katsomisen. Kaikin puolin täydelliseksi hiottu elokuva, josta ei löydy mitään pahaa sanottavaa. Ehdottomasti yksi 2000-luvun parhaista elokuvista, mahdollisesti jopa paras. Oldboy jättää miettimään omaa elämäänsä ja vapauden itsestäänselvyyttä. Leffan loputtua katsojalle jää takulla haikea mieli. Oldboytä ei missään nimessä kannata jättää väliin.
“Vaikka en ole juuri villipetoa parempi, kai minulla on silti oikeus elää.”nimimerkki: The Wolf
