Alussa naisen luokse tulee kaksi ilkeämielistä gangsteria, jotka etsivät jotakuta petturia. He eivät löydä etsimäänsä henkilöä, joten he tappavat naisen. He menevät uuteen paikkaan ja hakkaavat siellä olevasta miehestä haluamansa tiedot. Etsitty mies (De Niro) onnistuu olemaan ovelampi kuin etsijänsä ja pääsee pakoon heiltä. Kuka hän oli ja mistä häntä syytettiin? Noihin kysymyksiin vastaa italialaisen paksukaisen, Sergio Leonen gangsteriooppera, joka päksäyttää itsensä genren kärkeen yhdellä ainoalla melankolisella iskulla.
Suuri gangsterisota (hassu suomennos) on suuri ja eeppinen draama, joka kuvaa vanhentuneen juutalaisgangsteri David ‘Noodles’ Aaronsonin (De Niro) paluuta New Yorkiin, missä hän kieltolain aikaan tuli suureksi ja mahtavaksi salakuljettajaksi. Nuorena (Scott Tiler) hän aloitti rikollisen uransa tekemällä pikkuryöstöjä ystävänsä Maxin (Rusty Jacobs) kanssa, kunnes he keksivät tuottoisan keinon salakuljettaa viinaa. Paikallisen Bugsy-kovanaaman kanssa syntynyt riita johtaa Noodlesin istuntoon vankilassa ja kun hän pääsee ulos, on bisnes kasvanut isommaksi. Kaverukset tienaavat, hoitavat ihmissuhteitaan ja kieltolain loppuessa alkavat vaihtaa suuntaa, kunnes kaikki loppuu poliisin tulitukseen.
Sergio Leonen viimeiseksi jäänyt elokuva on uskomattoman kaunis ja ennen kaikkea nöyrä elokuva ystävyydestä, hyvittämisestä ja muistamisesta joka kuvataan joukkona takaumia. Noodles on saanut viestin, jonka kutsumana hän on päättänyt tulla takaisin. Matka on paitsi vastaus kysymyksiin myös hyvin puhdistava. Noodles on tehnyt pahaa useille ihmisille, mutta osaa yhä pyytää anteeksi. Väkivaltaakin löytyy ja se on tyyliltään lakonista ja brutaalin koristelematonta tai peittelemätöntä. Ampumiset, pieksämiset ja raiskaukset ovat arkipäivää ja sellaisina ne myös näytetään.
Näyttelijät ovat uskomattomassa vedossa. Pääkaksikko De Niro/Woods on upea ja saa aikaan todellista karismaa ja ystävyyttä rooleihinsa. Heistä ei koskaan tiedä, miksi he oikein ovat ystäviä, mutta he vain ovat, kunnes polkujen on irrottava toisistaan. Naishahmot ovat huomattavasti vähemmässä roolissa, mutta Noodlesin nuoruudenihastus Deborah (Elizabeth McGovern/Jennifer Connelly) on itse asiassa voimakkaampi kuin kumpikaan äijemmistä päähenkilöistä. Erityisesti kohtauksessa, jossa Noodles palaa Deborahin luokse yli 30:n vuoden jälkeen, ja eron oltua vähemmän suloinen, on uskomatonta kauneutta ja tunnelmaa. Vaikka varsinaista aikomusta paikalle tulemiseen ei Noodles koskaan kerro, sen tuntee ja katsojan sympatia siirtyy lopullisesti ikääntyneen gangsterin puolelle. Henkilöhahmot ovat hämmästyttävän inhimillisiä jopa epäinhimillisen ammatin keskuudessa.
Varauksettomat ylistykset menevät Sergion ja näyttelijöiden lisäksi myös Ennio Morriconelle ja Tonino Delli Collille, jotka pitivät huolen musiikista ja kuvauksesta. Kaunista on työ, kuten kaikki muukin tässä hitaasti käynnistyvässä, mutta loppuun asti palkitsevassa teoksessa. Ainoa pieni heikkous koko elokuvassa onkin hieman hidas aloitus, mikä ei kuitenkaan vähennä sen arvoa mestariteoksena.
nimimerkki: Jurpo
