Sword of Vengeance pohjusti Ogami Itton (Tomisaburo Wakayama) tarinan, jossa hän oli Shogunin virallinen teloittaja ennen kuin hänet lavastettiin syylliseksi, ja tämän johdosta hänen piti ryhtyä palkkamurhaajaksi, joka tunnetaan nimellä The Lone Wolf and Cub. Sarjan toinen osa, Baby Cart At The River Styx, jatkaa Itton tarinaa mihin ensimmäinen osa jäi. Yagyu klaani jatkaa Itton metsästystä naisninjojen muodossa ja Itto palkataan murhamaan petturin, jota kuljettaa Hidari brothersit, kolme hyvin taitavaa taistelijaa, jotka Itto kohtaa viimeisessä taistelukohtauksessa.
Baby Cart At The River Styx on hyvin erilainen kuin edeltäjänsä, Sword of Vengeance. The Lone Wolf and Cubin toinen osa on paljon synkempi, väkivaltaisempi ja parempi kuin ensimmäinen osa. Toisessa osassa palaset ovat jo menneet paikalleen ja lopputulos on loistava. Taistelukohtaukset on jälleen kerran hyvin toteutettuja ja gorea on lisätty roimasti. Hidari brothersien taistelutyylit ovat hienoja ja erikoisia, jotka näyttävät tietenkin huimilta. Ja lopulta kun päästään viimeiseen taisteluun, jossa Ogami Itto taistelee veljeksiä vastaan, on lopputulos samurai-elokuvien hienointa antia.
Vaikkakin elokuvassa on toinen toistaan hienoimpia taistelukohtauksia, on elokuvan tyyli hidastempoinen, kuten Sword of Vengeance. Baby Cart At The River Styx pohjustaa enemmän Itton ja hänen poikansa, Daigoron, suhteelle, ja tämä on kuvattu hidastempoisesti, mutta tämä ei alenna elokuvan vetovoimaisuutta, päinvastoin parantaa sitä. Elokuva luottaa hyvin paljon henkilöhahmoihinsa ja Tomisaburo Wakayama on pääroolissa jälleen kerran loistava. Rähjäisesti ulkomuodostaan huolimatta hän näyttää ja on Ogami Itto, samurai-mestari.
The Lone Wolf and Cubin kaksi ensimmäistä osaa olivat niin suosittuja, että niistä tehtiin Amerikassa Shogun Assassians versio, johon leikattiin kahden ensimmäisen elokuvan parhaat palat ja dubattiin kaikenlisäksi englanniksi. Toki elokuva on näyttävä, onhan siinä elokuvien parhaimmat palat, mutta Shogun Assassians heikentää The Lone Wolf and Cubin vetovoimaa. Mielestäni Shogun Assassians on turha versio ja kannattaa suunnata katse suoraan alkuperäisiin elokuviin.
The Lone Wolf And Cub: Baby Cart At The River Styx on sarjansa parhaimpia osia, joka on herkkua genrensä faneille.