Viime syksynä Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestareilla tuli katsottua Sheitan. Nyt sain tilattua sen Pienestä Leffakaupasta. Pakkohan se oli heti kyylätä, kun niin makeat muistot syksyltä olivat tuoreessa muistissa.
Joukko nuoria on juhlimassa Joulun aatonaattona paikallisessa klubissa Ranskassa. He päättävät lähteä klubilla tapaamansa tytön kotiin, joka sijaitsee karulla maatilalla, keskellä ei-mitään. Maatilalle saavuttuaan jengi tutustuu tilan omistajaan, aivan käsittämättömän hienosti muuntautuneen Vincent Casselin esittämään Josephiin.
Tunnelmaa luodaan pikkuhiljaa, muttei silti turhan hillitysti, vaan suhteellisen rosoisesti ja vauhdikkaan oloisesti. Heti alkumetreillä huomaa, että kyseessä ei ole Hollywood-elokuva, sen verran paljon amerikkalaisia tabuja rikotaan. Kaikki mahdottoman ja mahdollisen välillä on mahdollista, mitä tahansa voi tapahtua. Hullulla maalaistilalla sattuu ja tapahtuu, mutta ennen kaikkea sattuu. Sitä ei ihan joka leffassa näe, että joku runkkaa koiraa – tämä jos mikään on oiva esimerkki tabujen rikkomisesta.
Näyttelijöistä Vincent Cassel jää parhaiten mieleen, vaikka elokuvan junnutkin onnistuvat olemaan toivotunlaisia toheloita, joilla ei ole mitään aavistusta siitä, mitä tilalla oikeasti tapahtuu. Palatakseni parhauteen täytyy vielä hehkuttaa Casselin roolisuoritusta. Hän paneutuu roolinsa sellaisella antaumuksella, että monet näyttelijät voivat vain olla kateellisia hänen lahjakkuudestaan. Julman näköisen kuoren alta paljastuu jotain vielä paljon julmempaa, vaikka paikoitellen Casselin komeat viikset, räväkkä hymy ja karkea mörinä saivatkin allekirjoittaneen nauramaan ääneen.
Leffa en ehdoton mestariteos, joka hakee vertaistaan. Sen ohjaajalle, Kim Chapironille, voi luottavaisesti povata hurjaa menestystä. Paljon mustaa huumoria, ällöttäviä kohtia ja ranskalaista räppia, sitä kaikkea on Sheitan, tämä moderni kauhuklassikko. Lisää tällaisia, minä vaadin, lisää Casselin likaista maalaisroisto-Josephia.
nimimerkki: Tumppimies
