Miehen iän saavuttanut poika on ottamassa vastaan isänsä, jonka on määrä siirtyä piakkoin eläkkeelle, vanhan työn vuorilla kulkevana postimiehenä 1980-luvun Kiinassa. Isä on tehnyt postityötään jo monia vuosia, eikä sukupolvenvaihdos ole hänelle aivan pieni tapahtuma. Poika uskoo olevansa valmis ottamaan suuren taakan harteilleen, mutta sen luulon todenperäisyyshän selviää vain kokeilemalla. Poika, isä ja häntä kauan auttanut uskollinen koira lähtevät yhdessä pojan ensimmäiselle työmatkalle pitkin vuoria. Matkan aikana isän on määrä opettaa pojalle työn rutiinit.
Heti alussa elokuva tekee vaikutuksen upeilla maisemillaan, heleällä musiikillaan ja rauhallisella tunnelmallaan. Visuaalinen ilme on selvästi ihan tarkoituksella hakattu elokuvan perustukseksi, ja miljöö todella tekee vaikutuksen. Jossain alkuvaiheilla, elokuvasta juuri mitään tietämättä, ennustelin hieman tulevaa; mitä tulenkaan saamaan visuaalisuuden lisäksi? Välillä odottelin seikkailuelokuvaan johtavaa käännettä ja välillä paria vitsiä. Niitä ei tullut. Postmen in the mountains osoittautui täydeksi draamaelokuvaksi, jossa isän ja pojan välinen suhde oli juonellisena pääteemana. Pelkkä tieto hahmojen sukulaisyhteydestä alkoi saamaan pian lisää ulottuvuuksia, mistä vastasi matkan aikana tasaisesti elokuvaan ajelehtivien takaumakohtauksien ja ajatusmonologien napakka, paljon kertova sisältö.
Tarinan mahdollistava tekijä, eli postimiehen työ, on suuressa roolissa isän ja pojan menneisyydessä, jonka kautta katsaus hahmoihin luodaan. Myös mukana kulkevalle koiralle on saatu mukavan suuri rooli, sen vaikutus joihinkin kohtauksiin on hyvin suuri, eikä se hahmonakaan jää ollenkaan varjoon.
Taitavasta ohjauksesta kertoo se, että huolimatta hitaasta kuljetuksestaan ja vähän varsinaisia käänteitä sisältävästä juonestaan elokuva piti koko ajan silmän tarkkana, eikä tarinan teemakaan päässyt mielestä juuri karkaamaan. Määrältään vähäisistä näyttelijöistä kukaan ei töpeksi, ja varsinkin isää näyttelevä Rujun Ten hoitaa roolinsa loistavasti, antaen hahmolleen sopivan aitouden sekä kokeneen sävyn. Musiikin tärkeyttä ei voi kiistää; välillä jopa kylmiä väreitä antavat sävelet pyörittävät elokuvan vahvimpia kohtauksia suurella tunnelatauksella. Ja loppukohtaus, se on kerrassaan upea.
Karkkipussien ja kaveriporukoiden täyttämiä elokuvailtamia välttelevä loistava draama, joka nosti taas tarmoani Euroopassa hieman tuntemattomempien elokuvien etsiskelyyn.
nimimerkki: Steambull
