Tylsä Alisonin aviopari (David Manners, Julie Bishop) matkustaa Vitus Werdegastin (Béla Blaskó) kanssa ja tämä on matkalla kotikaupunkiinsa pitkän ajan jälkeen. Onnettomuus pakottaa trion etsimään suojaa maineikkaan arkkitehdin, Hjalmar Poelzigin (William Henry Pratt) asumuksesta. Luonnollisesti soppa on sotkuisempi ja pintojen alla möyryää moninaisia voimia.
Edgar G. Ulmer ohjailee ja käsikirjoittaa klassista Universal-kauhua mikä hakee tehonsa psykologisista voimista ja inhimillisistä heikkouksista. Reilun tunnin kerronta-aika jättää juonen melkoisen epäkoherentiksi sekametelisopaksi, mutta miljöönä toimiva art deco-rakennelma synkkine menneisyyksineen on kaunis ja lisäksi leffa viittaa huomattavasti rankempiin aiheisiin.
William Henry Pratt on leffan pakkomielteinen ja teatraalinen konna ja Béla Blaskó on riutunut, pakkomielteinen räähkä joka tilaisuuden saadessaan on aivan yhtä ilkeä tapaus. David Manners ja Julie Bishop ovat tylsimyksiä jotka joutuvat pelinappuloiksi kahden kieroilijan peliin. Leffassa on muitakin juippeja kääntymässä, mutta niitä ei oikein huomaa yuropista notkuneiden genre-ikonien riekkuessa.
Lähtökohdassa on ytyä ja visuaalinen ilme sisältää nautinnollisen kolkkoja lavasteita ja varjoja, mutta juoni on silkkaa sekametelisoppaa ja tämä leffa suorastaan anelee myöhemmän ajan efektitehostusta ja ronskimpia otteita.
