Dirty pretty things on Stephen ”High Fidelity” Frearsin vuonna 2002 valmistunut brittitrilleri. Tähdeksi käsikirjoittaja Steven Knightin tekstin latteutta peittämään on hankittu Amelien myötä pinnalle noussut ranskalaiskaunotar Tautou ja britti Chiwetel Ejiofor. Tulos ei ole mitä mairettelevin, vaan hidastempoinen draaman ja shokeerausyrityksen yhdistelmä.
Tyyliltään leffa on 100% brittimeininkiä, välillä jopa ärsyttävyyteen asti. Musiikeilla ei paljoa pelailla, vaan päähuomio on Lontoon pakolaisten järkyttävissä elinoloissa. Kieltämättä leffan pääpaikkana ja pahan tyyssijana toimiva hotelli friikkeineen ja rikollisineen on jopa pelottava(n todenperäinen), mutta haukottteluksi homma kääntyy.
Ejiofor on siis Okfe, Nigeriasta tullut laiton pakolainen, joka puskee 24 tuntia päivässä laitonta duunia. Hän syö yrttejä, jottei nukahtaisi töidensä ääreen. Silmät ymmyrkäisinä tämä ”musta zombie” sitten hoitaa hommia hämätäperäisessä hotellissa ja nukkuu yöt kauniin turkkilaissiivooja Senayn (Tautou) sohvalla. Vessanpöntöstä löytyvä ihmissydän muuttaa parivaljakon jo ennestään vaikean paontäytteisen elämän entistä kurjemmaksi.
Näyttelijät tekevät upean työn. Jokaisella tarinan henkilöllä näyttää olevan eri jumala, mutta jokainen suurista voimista on silti yhtä sokea näiden muukalaisten kärsimyksen kohdalla. Tautou pyörittelee suuria silmiään tuskaisesti ja sympaattisesti tyttönä, jonka neitsyyden jokainen vastaantulija on valmis viemään. Jonkin hienon tason ranskatar saavuttaa katse maassa kulkevana elämän hylkäämänä tyttönä. Samalla lailla Ejioforin Okfe on aikuisempi ja eri tavalla eloon suhtautuva ex-lääkäri, joka pelailee nyt pelikentillä, joissa loistavat shakkitaidot eivät paina mitään. Vain selviytymisellä on väliä.
Dirty pretty things ei häikäile näyttää verisiä kohtauksia hotellihuoneissa, mutta varsin saippuakuplamaiseksi Knightin aivoittelu jää. Tautou nostaa osakkeitaan, mikäli niitä nyt mieskatsojan silmissä enää voi nostaakaan ja meno leffassa on perusvarmaa. Mutta mihin unohtui kiinnostusta ylläpitävä jännitys? Olisivat painaneet takakanteen tekstin hidastempoinen draama, ja keksineet puhuttelevaan aiheeseen pari astettta syvyyttä, niin homma olisi toiminut. Nyt keikutaan keskitasolla.
