Ristiriitaisen vastaanoton saanut J. Edgar on varsin pätevä henkilökuvaus, rikoselokuva ja vieläpä romanttinen draamakin. Missään genressä Eastwoodin uusin ei yllä erinomaisuuteen, mutta kaikilla osa-alueilla pysytää reilusti plussalla.
Ainakin melko pitkälti huhupuheeseen perustuvaa romanttista osaa juonesta lukuunottamatta pysytään melko hyvin asialinjalla kuvaten FBI:n syntyä ja kehitystä, Hooverin äitisuhdetta ja rakkauselämää sekä tietenkin tämän ihaillun ja samaan aikaan vihatun miehen viimeisiä vuosia.
Juoni ei varsinaisesti eroa elämänkertaelokuvien peruskaavasta muutoin, kuin että nyt aletaan kertomaan vasta siitä milloin Hooverin ura FBI:n kanssa alkoi, ei lapsuudesta tai nuoruudesta. Kerronnan ajassa edestakaisin hyppivä ja ehkä hieman sekavakin rakenne pitää melko hitaasti etenevän tarinan aikana valppaana. Hooverin yksityiselämästä olisi varmasti riittänyt enemmänkin kerrottavaa, mutta Hooverin omistautuminen työlleen vaatii hänen elämäntyönsä ja egoistisen projektinsa käsittelemistä, olihan FBI suurin osa hänen elämästään.
Näyttelijät onnistuvat erinomaisesti kautta linjan, ja onnistuneet maskeeraukset toimivat oikein hyvin. Myös elokuvan romanttisen puolen hillitystä käsittelystä ja jatkuvasti pienin elein siihen viittaamisesta plussaa DiCapriolle ja Hammerille. Eastwood puolestaan onnistuu ohjaajana jälleen varsin mallikkaasti. Gran torinon karskille veteraanikuvaukselle hävitään kyllä reilusti. Kuvapuolella taas jyrkkä kontrasti, haaleat värit ja vinjentointi ovat liian kulunut ratkaisu, niin aikakauden kuvaamiseen kuin Eastwoodin viime tuotoksille yleensäkin.
Kokonaisuutena J. Edgar on pätevä henkilökuvaus ja hillitty rakkaustarina, toteutettuna mukavan rentoon tahtiin. Mukavaa nähdä pitkästä aikaa pitkiä ottoja ja tarinoita ilman turhaa toimintahöttöä.
