Urbaanissa ympäristössä kieppuva Philip Marlowe (Humphrey Bogart) saa tehtävän tutkia kiristystapausta ja selvittää se. Tehtävän antaa vanha ja paheita harjoittamalla rappeutunut kenraali Sternwood (Charles Waldron), jolla on kaksi yhtä paheellista tytärtä. Vanhempi on viekas ja kova Vivian (Lauren Bacall) ja nuorempi on sekapäinen, mutta silti pahapäinen ja viekas Carmen (Martha Vickers). Marlowe syöksyy juttuun, penkoo kaupungin töhkää ja jostain kummasta syystä hänelle annetaan paljon aseita.
Howard Hawksin monipuoliseen filmografiaan mahtuu tämä [I]film noirin[/I] klassikko, vaikkakin Allekirjoittaneen mielestä Syvä uni ei kaapaise ihmisluonteen pohjia tarpeeksi syvältä ollakseen puhdas [I]noir[/I] ja komediaakin on mukana runsas annos. Odotettua lyhyempi Marlowe kohtaa moninaisen joukon epämääräisiä ja vähemmän epämääräisiä roistoja hoitaa ne veitikkamaisen huvittuneesti, mutta tarpeen vaatiessa kylmäverisesti. Humphrey Bogart toimittaa kovan, mutta hyväsydämisen Marlowen roolin vakuuttavalla rentoudella ja erityisesti kohtaus kirjakaupassa on tehokas esitys paitsi Marlowen oveluudesta myös Bogartin näyttelijäkyvyistä.
Lauren Bacall omaa kovaa karismaa terävänä ja viekkaana Vivianina ja löytää Marlowesta sielunkumppanin, joskin ääriammattilaisena Marlowe ei anna romanttisen intressin häiritä työtä. Martha Vickers tämän erilaisia päihteitä nauttivana pikkusiskona on myös vahva roolissaan, mutta jää melkoisen pahasti statistiksi vaikka Hawks esittääkin hahmon melkoisen tehokkaalla otteella. Sivuhahmojen laumaan mahtuu melkoisen iso lauma erilaisia kaunottaria ja Bogartiakin rumempia äijänköriläitä ja siluettien avulla myös hallitaan miljöötä.
Käsikirjoitus huolimatta mahtavan rennosta tunnelmasta ja dialogista tuo valtavan konnalauman kokonaisuuteen ja osa on mukana vain tullakseen pois pyyhityiksi. Keskivaiheilla tarina repeilee pahasti eri suuntiin, joskin Hawks välttelee sudenkuoppaa syventämällä Marlowen ja Vivianin välistä kemiaa mikä todellakin on melkoisen tehokasta ja kannattelee lopun kiivaampaan vaiheeseen asti. Silti kerronta kompastelee pahasti ja varsinainen loppupaljastus ei paljoa selvitä mutkikasta kiristyksen, pakenemisen, murhien ja ulkoistamisten sekasotkua. Tehokasta viihdettä, rentoa dialogia ja mutkikas juoni kevyillä [I]noirin[/I] lisämausteilla, mutta hieman ontuva vaikka Bogartin ja Bacallin kemia toimii kuin kellopeli.
