Samuraimiekka on ohjaajamestari Akira Kurosawan hieman tuntemattomampaa tuotantoa, ja Kurosawan loistavan klassikon, Yojimbon, jatko-osa. Samuraimiekkakin on halvatun hyvä elokuva, mutta sen kohtalona on loistavuudesta huolimatta olla heikompi kuin edeltäjänsä. Tietysti.
Yksinäinen samurai päättää auttaa joukkoa nuoria samuraita, joiden mestari on pidätetty korruptioituneena. Mies on tietysti syytön, ja oikea pahis on hänet vanginnut veikko. Monimutkaista? Jep.
Kurosawan vakionäyttelijä Toshiro Mifune heittää jälleen loistavan pääroolin. Muutkin näyttelijät osaavat asiansa. Kurosawa on onnistunut ohjauksessa erinomaisesti, taas, ja kameratyöskentely on hienoa, kuten Kurosawan pätkissä melkein aina. Kaikki on siis kohdallaan. Melkein kaikki. Jotain puuttuu. En osaa oikein sanoa mitä, mutta jotain. Ehkä se on tunnelma. Sitä on, mutta se ei hyvistä yrityksistä nouse sitten millään Seitsemän samurain, Yojimbon tai vaikkapa Rashômonin tasolle. Niin, ennen loppukohtausta tietysti. Loppukohtaus on niin upea, että sille kannattaa omistaa kokonainen kappale. Valitettavasti tätä shokeeraavaa ja lähes täydellistä kohtausta ei voi ylistää tarpeeksi kirjoittamatta TÄRKEITÄ JUONIPALJASTUKSIA, joten mikäli et ole nähnyt elokuvaa, ja uskot sen katsovasi, suosittelen, että painut nyt hommaamaan Samuraimiekan jostain käsiisi ja luet arvostelun loppuun sen katsottuasi.
Kurosawa rakasti amerikkalaisia western-elokuvia. Tämän huomaa Samuraimiekan loppukohtauksessa, jossa Mifunen hahmo ja elokuvan roisto, Muroto, seisovat vastakkain, hiljaa, vakavina, katsoen toisiaan silmiin. Katsoja hämmästyy. Kurosawa kuvasi samuraielokuvaansa kaksintaistelujakson, jonka hän ammensi jenkkilänkkäreistä! Kuvakulma, näyttelijöiden asettelu, näyttelijöiden suoritukset, tausta, kaikki hipovat täydellisyyttä. Sitten miehet vetävät miekkansa, ja Mifunen hahmo lävistää Muroton. Kuvaushetkellä elettiin vuotta -62. Väkivaltaisin kankaalla nähty kohtaus oli varmaan Psychon suihkukohtaus, tai jonkun Hammer-pätkän “roiskekohtaus”. Mutta Kurosawa toteuttaa visionsa, ja kun Mifune iskee miekkansa vastustajansa läpi, miehestä purkautuu useita litroja verta. Kohtaus ei kalpene Kill Billille ollenkaan, ja näiden väliin on kuitenkin mahtunut yli 40 vuotta ja useita verisiä elokuvia. Ja Samuraimiekka ei mässäile. Veri roiskuu muutaman sekunnin, niin, että katsojan leuka ehtii loksahtaa kunnolla, ja sitten ruumis kaatuu ulos kuvasta. Visuaalinen toteutus on loistavaa. Kyseessä on eittämättä yksi kaikkien aikojen parhaista loppukohtauksista.
