Nate Fisher (Krause) palaa kotiin jouluksi. Odottaessaan lentokentällä isäänsä Nathanielia (Richard Jenkins), niin isälle käykin pieni onnettomuus, jossa hän heittää veivinsä. Nate jää vähän pidemmäksi aikaa kotiseudulle, sillä hänen äitinsä Ruth (Conroy) ottaa miehensä kuoleman todella raskaasti ja tarvitsee nyt lohduttavaa olkapäätä. Kotona Nate tapaa myös kontrollifriikin pikkuveljensä Davidin (Hall), joka hoitelee nyt isänsä perheyritystä Fisher & Son -hautaustoimistoa, ja pikkusiskonsa Clairen (Ambrose), jonka yleisin harrastus on koulun opon kanssa jutteleminen. Fishereiden talon alimmassa kerroksessa ruumiita hoitelee Federico Diaz (Rodríguez), joka on nuori perheenisä ja erittäin taitava käsistään. Hänen käsissään ruumiiden fiksaamisesta tulee taidetta.
Naten pitäisi lähteä takaisin Seattleen, mutta hänen isänsä piruili sen verran, että testamenttasi hautausfirmansa molemmille pojilleen 50-50. Davidia alkaa todella potuttamaan isänsä suunnitelmat, mutta Naten pienestä vastahakoisuudesta huolimatta veljekset alkavat yhdessä pyörittämään kuoleman ympärillä kuljeskelevaa bisnestä, vaikka isompi hautaustoimisto huohottaakin heidän niskaan. Samalla kun perheen esikoinen yrittää tutkia kuka hänen isänsä oli, niin hän löytää myös uuden rakkauden kohteen. Kyseessä on nainen nimeltä Brenda (Griffiths), jonka maanisdepressiivinen veli Billy (Jeremy Sisto) laittaa kapuloita Brendan ja Naten väliseen suhteeseen. Davidilla puolestansa on naissotkujen sijasta miessotkuja, mutta hän salailee asiaa taitavasti, ja Claire onnistuu ihastumaan vähän outoon tyyppiin, josta koituu hieman harmia nuorelle tytölle. Ruthilla puolestansa oli jo suhde avioliittonsa aikana ja nyt hän päättää jatkaa sitä odottamattomin tuloksin. Siinä lähtökohdat Mullan alla -TV-sarjalle.
Alan Ball voitti Oscarin American Beautyn käsikirjoituksestaan ja tuon leffan tyyli on vahvasti läsnä myös tässä hänen luomassaan TV-sarjassa, joka sisältää runsaan annoksen mustaa huumoria. Yleisöön sekä kriitikoihin uponnut sarja on kieltämättä hienoa tavaraa. Pienellä yhteiskuntakriitikillä varustettu meno jaksaa vain viihdyttää jaksosta toiseen ja jo ensimmäisten jaksojen aikana katsoja on totaalisesti koukussa (tai ainakin allekirjoittaneelle kävi näin). Viikossa tuli ahmittua tämä koko 13-jaksoa sisältävä 1. tuotantokausi ja viimeisen levyn poistettuani DVD-laitteestani rupesin haluamaan lisää Fishereiden arkea.
Jokainen jakso (paitsi ensimmäinen) alkaa hyvin kuolemalla, joka johdattaa meidät jakson teemaan. Välillä nähdään tavallisia sairaudesta tai vanhuudesta johtuvia kuolemia, mutta joskus hieman erikoisempia ja järkyttävämpiä juttuja. Vaikka kuolema onkin hyvin vakava asia, niin silti Mullan alla repii siitä paljon huumoria irti, eikä se vältämättä iske kaikkiin katsojiin. Jos ei anna pienen mustan huumorin häiritä, niin löytyy tästä paljon muutakin, kuten kauniita tarinoita (tosin rujolla tavalla kauniita), hienoa draamaa ja satiiria amerikkalaisesta yhteiskunnasta sekä hautaustraditioista.
Myös sarjan henkilöhahmot ovat sen kiinnostavinta antia. Normaalein persoona on ehdottomasti Nate ja muut ovat sitten vähän oudompia, mutta silti uskottavia ja syvällisiä. Hahmot tosin vaihtelevat poskettomista kliseistä (jotka on tosin tarkoituksella tehtyjä, että saataisiin lisämahdollisuuksia satiiriin) aidonoloisiin tyyppeihin.
Että hahmoista saatiin noin onnistuneita, niin myös näyttelijöiden piti panostaa rooleihinsa. Peter Krausessa on karismaa ja hän vetäiseekin hienosti Fishereiden perheen esikoisen roolin. Pikkuveljenä nähtävä Adam C. Hall ei ole ollenkaan hassumpi hänkään. Myös Fisherin perheen naisia näyttelevät Frances Conroy ja hänen tytärtään esittävä Lauren Ambrose elehtivät hienosti kameran edessä. Freddy Rodríguezin roolihahmo ei ole jotenkin niin syvä, kuin muut hahmot, mutta on silti todella hyvä roolissaan. Vaikka Fishereiden elämä onkin kiinnostavaa, niin silti minusta tämän ekan kauden parhaimmistoon kuuluu Naten tyttöystävän Brendan suhde veljeensä Billyyn, sillä Jeremy Sisto on aivan uskomattoman hyvä roolissaan hieman sekopäisenä Billynä, eikä Brendana nähtävä Rachel Griffiths ole myöskään ollenkaan huono. Pitää vielä mainita Richard Jenkinsin roolisuoritus Fishereiden perheen päänä, joka käy välillä juttelemassa perheelleensä haudan takaa (ei ehkä ihan kirjaimellisesti, mutta melkein).
Vaikka Mullan alla on hieno sarja, niin en kuitenkaan anna sille parasta pistemäärää. Ihan omaksi suosikkisarjaksi tämä ei kohonnut (1. tuotantokauden perusteella), mutta kyllä tämä on viime aikojen TV-annin parhaimmistoon kuuluvaa tavaraa. Tämä omaperäinen draamasarja jätti minut koukkuun eli täältä lähtee todella kovat suositukset. Pari ekaa jaksoa eivät oikein vakuuttaneet, mutta siitä eteenpäin homma alkoi muuttumaan parempaan suuntaan.
