Elettiin vuotta 1968, kun Arthur C. Clarken scifiopus sekä kyseiseen teokseen pohjautuva 2001: Avaruusseikkailu valmistuivat. Visionääri Kubrickin ja Clarken yhteiseen käsikirjoitukseen perustuva elokuva teki paljon ennennäkemättömiä ratkaisuja, joiden mullistavuutta ei ihan heti tule ajatelleeksi ison harppauksen (eteen vai taakse?) ottaneessa yhteiskunnassamme. Tuolloin vielä ei oltu käyty kuussa, kylmä sota oli käynnissä ja tietotekniikka vasta tuloillaan, ja komponenteiltaan vielä varsin massiivista. Efektiviidakkoon Kubrick ei siis voinut piiloutua, vaan kaikki tehosteet historian syövereistä futuristisiin värileikittelyihin oli vain hoidettava kameralla ja nerokkuudella. Ja hyvinpä Kubrick hommansa hoitikin! Voisi jopa sanoa, että Kubrick ja kamera ovat symbioosissa koko leffan ajan.
Elokuva alkaa ammoisista ajoista, vuosituhanten takaa, kun ihmisapinoiden aivot alkavat kehittyä, ja ne oppivat käyttämään työkaluja apunaan. Rankasti 2001 esittää näkemyksen, jossa ulkoavaruuden monoliitti aloittaa koko laajamittaisen evoluution. N. 25 minuutin dialogittomasta, mutta henkeäsalpaavan kauniista, alusta homma hyppääkin häikäilemättömästi tulevaisuuteen. Ihmisaivojen kehitys on ollut niin suurta, että ihminen on kyennyt luomaan itseään viisaamman olion, jonka työkaluina ihminen valtaisassa avaruusseikkailussaan toimii. Mahtava HAL 9000-tietokone kruunaa mielenkiintoisen asetelman.
Lopussa tarina huipentuu vaikeaselkoiseen, ja monta eri tulkintatapaa omaavaan loppuun. Se on varmaa, että reinkarnaatiolla ja ajan erilaisilla määritelmillä tässä pelaillaan ja että kaiken maallisen ns. normaalielämän käsityksen 2001 radikaalisti omilla visioillaan murtaa. Ja silti… pohjimmaisena on kysymys: Murtaako se sittenkään, vaiko vain pistää pienet, harmaat aivosolut tekemään työtä elämän peruskysymysten äärellä?*
2001: Avaruusseikkailu ei ole näyttelijöiden elokuva, vaan puhtaasti Kubrickin ohjauksen ja Clarken sanansälän varassa. Toimintadiggareista käsittämättömiltä tuntuvat useiden minuuttien laahaavat kuvat klassisine sävelineen omaavat nekin lopulta tarkoitusperän, ja hitaasti kuvasarjat vievät tarua eteenpäin. Ohjaustyöstä lohkeaa maksimipojot, ja evoluutiolla leikittely vaikuttaa Salaiset kansiot -henkisen omituiselta ja innovatiiviselta. Koko perheen mehukutsuille tätä leffaa ei voi suositella, saati sitten railakkaan illanvieton tai nuorten “mehuhetkien” ratoksi. Mutta hienoa, erilaista ja ajattelua vaativaa elokuvaa kaipaavalle nappihankinta. Suositeltavaa on myös Clarken upean alkuperäisteoksen lukeminen.
