Harry Potter ja Puoliverinen Prinssi on jo peräti kuudes HP-elokuva. 2000-luvun puolella olemme siis jo kuusi kertaa päässeet nauttimaan hienoon kirjasarjaan perustuvista heikoista elokuvista, joissa on kuitenkin jotain pientä ihanuutta, jonka takia tämäkin oli pakko katsella. Tai sitten se johtuu vain siitä että olen nähnyt kaikki edellisetkin elokuvat, ja nyt piti tämä uusinkin käydä katsomassa.
Pienenä kuusivuotiaana poikana luin ensimmäisen Harry Potter kirjan, ja rakastuin sarjaan heti. Kuusivuotiaana näin myös ensimmäisen Harry Potter-elokuvan, ja pidin kovasti (sitemmin arvostus elokuvia kohtaan on romahtanut). Sen jälkeen olen lukenut kaikki kirjat, ja katsonut elokuvat vasta lukemisen jälkeen – onneksi. Jos minulta kysytään, kirjat kannattaa lukea ensin, sillä Harry Potter-elokuvat saattavat tuntua liian hienoilta ellei ole kirjoja lukenut. Hirveästi harmitti pienenä kuin joitain kirjan suosikkikohtauksia oli jätetty pois, ja tapahtumat etenivät liian nopeasti. Sama asia vaivaa tässä viimeisimmässä pätkässä – niin hienoa kirjaa on vaikea tiivistää elokuvaan, vaikka kesto onkin kaksi ja puoli tuntia.
Näyttelytyö, kuten kaikissa edellissäkin pätkissä, on erittäin ärsyttävää. Näyttelytaidot pääsevät tässä elokuvassa enemmän oikeuksiinsa, eikä elokuva ole pelkästään tylsää sählimistä ja sauvojen heiluttelua. Toki sekin puoli löytyy, mutta huomattavan vähäisenä.
Ohjaustyön kannalta kuudes Potter on suurin piirtein sitä samaa vanhaa, mutta pari kivaa kamera-ajoa on huomattavissa. Ei HPKuutosen ohjaus ole maailmaa mullistava, ei lähelläkään. Omaperäisyydeltä pyöreä nolla.
Kuten alussa jo vihjailin, kirjan lukeneelle tämä on suhteellisen tyhjä kokemus. J.K Rowling on kirjoittanut erittäinkin hienon kirjan, ja sitä on pirun hankala muuttaa elokuvaksi. Hahmojen tunteet ja mietteet eivät pääse oikeuksiinsa ollenkaan, paitsi surkuhupaisissa teinidraamakohtauksissa, jotka olivat kirjassa pirun paljon kutkuttavampia ja jännempiä. Pari ihanaa mysteeriä on myös selostettu elokuvassa liian suoraviivaisesti, mutta ovat kuitenkin pakollisesti mukana. Myöskään pimeä tunnelma ei ole läheskään yhtä vahva kuin kirjassa, eikä myöskään erittäin laimeasti kuvattu lopetus.
Loppukevennyksenä kerron teille, hyvät lukijat, että Harry Potter-sarjan teemamusiikki on erittäin hieno, ja toivon todella että siitä pidetään kiinni vielä sarjan seitsemännessä osassa. Valitettavasti sitä ihanaa tunnussävelmää emme päässyt kovin usein kuulemaan tässä elokuvassa.
