Hienoihin alppimaisemiin sijoittuva leffa on mitä mainiointa viihdettä.

6.12.2003 14:39

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Where Eagles Dare
Valmistusvuosi:1968
Pituus:158 min

Pitipä sitten tämäkin leffa arvostella. Kotkat kuuntelevat perustuu siis Alistair Mcleanin romaaniin ja Iron Maidenin Steve Harris on jopa säveltänyt tästä samanimisen kappaleen. Mutta asiaan. Vuonna 1944 sankaripoikien Commandoryhmä saa tehtävän vapauttaa Jenkkien kenraali jonka kone on pudonnut vihollisalueelle ja jota pidetään korkealla vuorella sijaitsevassa Natsilinnassa jonne pääsee vain kaapelivaunulla. Ryhmään kuuluu mm; Brittimajuri John Smith (Burton) ja amerikkalainen Ranger Luutnantti Morris Schaffer (Eastwood).

Ryhmä hyppää laskuvarjoilla vihollisalueelle ja lähtevät etsimään sitä surullisenkuuluisaa linnaketta johon “Vain kotkat pääsevät”. Matkalla sitten tapahtuu vaikka mitä: yksi ryhmästä kuolee hypyssä ja loput ryhmänjäsenet Schafferia ja Smithiä lukuunottamatta jäävät vangeiksi. Schafferin ja Smithin täytyy siis hoitaa homma kahteen pekkaan vaikka alue kuhisee Natseja ja linnoitukseen pääsy on lähes ylivoimaista.

Rupesin katsomaan tätä leffaa koska huomasin että siinä oli Clintti. Katsottuani pätkän oli kyllä tyytyväinen. Juoni ei ole mikään satumaisen omaperäinen vaan tuikitavallinen Korkkarijuoni kuten useimmissa muissakin Mcleanin kirjoissa. Leffa on myös aika vanha mutta ei sitä ikää edes kunnolla huomaa sillä efektit, kuvaus, leikkaus ,ym toimivat moitteettomasti vaikkakin se hemmon putoaminen kaapelivaunusta näytti hieman kököltä. Mutta se annettakoon anteeksi.

Pääosan esittäjät hoitavat hommansa hyvin vaikka Burton jääkin hieman Eastwoodin varjoon. Clint hoitaa roolin kuin roolin hyvin. Kaksikkoa auttava Mary Elison (Mary Ure) on myös hyvä roolissaan. Leffa muistuttaa myös vähäsen Navaronen tykkejä ja luultavasti siksi että sekin on Mcleanin kirjaan perustuva todellinen Korkkarileffa. Hienoihin alppimaisemiin sijoittuva leffa on mitä mainiointa viihdettä. Sitten kun vielä lisää soppaan erinomaisen juonen ja hyvät näyttelijät (etenkin Clint) niin mahtipläjäys on valmis. Suosittelen kaikille hyvistä leffoista ja etenkin sotaleffoista pitäville. Loistoleffa!

nimimerkki: Cuomi

Arvosteltu: 06.12.2003

Lisää luettavaa