Vankilan portti aukeaa ja Julian (John Paul Tremblay) pääsee bussikyydillä ehdonalaiseen. Siinä samassa kyydissä kulkee Jim Lahey (John Dunsworth) ja Randy (Patrick Roach) ja heillä on syytä kantaa kaunaa Rickylle (Robb Wells). Odottamaton muutos tilanteessa pakottaa Rickyn siirtämään hortonomisen projektinsa ja siitä alkaakin olla melkoisesti riesaa ja lisäksi Sunnyvalen omistajuus on vaakalaudalla, joten monella taholla on lusikka käynnistyvässä juonittelusopassa.
Neljännellä kaudellaan Kanadan valkoinen roskasakki ja pikkurikolliset jatkaa mukamentin rakennetta ja meininkiä. Selvästi huomaa että koko kauden ylittävä juonikuvio parantaa kokonaisuuden laatua aika paljon. Itse asiassa Mike Clattenburg ja muut taustapirut ovat päässeet juuri sopivimpaan vireeseen komedian ja mukamentin suhteen ja hahmotkin ovat tasapainoisen eläviä. Lisäksi aikaisempien kausien hahmot tekevät esiintymisiä, joten jatkumon tunne on äärimmäisen voimakas. Ongelmia muodostuu paitsi Bubblesin (Mike Smith) sivupersoona Conkysta myös viljelyksiä sabotoivasta puumasta (Puma concolor) ja parista muustakin riesasta. Lopussa luonnollisesti taas majaillaan kalterihotellissa.
Robb Wellsin olema Ricky on jo paljastunut oikeasti moniulotteiseksi hahmoksi ja uusi tilanne mahdollistaa tuoda esiin hänen vähemmän miellyttäviä piirteitä, sillä hän osaa ilkeä, pilkallinen ja empatiakyvytön mulq. John Paul Tremblay on yhtä vakuuttava Julian jonka pinna on hyvin perustellusti kireällä ja hän yrittää olla järjen ääni triossa minkä kolmas kärki muodostuu Mike Smithin samalla tavalla olemasta Bubblesista. John Dunsworth on juopuneesti sammallettujen paskologioiden mestari ja kun paskaallon vapautus ei oikein onnistu niin lopputulos nähdään suorassa uutislähetyksessä. Patrick Roach kulkee ilman paitaa, arvostaa juustipurilaisia ja riisuu housut rähinöidessään. Selväksi tulee että Randy ei ole Jim Laheyn tahdoton kätyri vaan oma yksilö joka valitsee olla sitä ja luonnollisesti tämä aiheuttaa skismaa. Moninaiset vähemmän keskeiset roolit ovat samojen näyttelijöiden tekemiä, joten sivuroolienkin kohdalla jatkuvuuden tunne on täydellinen ja näidenkin toimet antavat juonikuvioita kokonaisuuteen. Näillä varsin yksinkertaisilla metodeilla Sunnyvale muodostuu äärimmäisen uskottavaksi miljööksi.
Juoni ja rakenne noudattaa kehitettyä kaavaa ja henkilöhahmot, yksittäiset episodit ja kohtaukset ja koko kauden kattava juonikuvio pääsevät tasapainoon ja kokonaisuus onkin edeltäviä kausia viihdyttävämpi ja dramaattisesti jäntevämpi kokonaisuus.
