Ja taas näytetään lihasta. Kuin tuoreena tehtaalta tullut action-figuuri Herkules (Reeves) loistaa etelän auringon alla. Tuo melkein jumalainen mies kuuluisi yhteen kauniimpaakin kauniimman Iolen (Koscina) kanssa, mutta kohtalo erottaa pariskunnan heti leffan alussa. Voittamaton Herkules -leffan jatko-osassa Herkules yrittää estää Theban yllä pilveilevän sodan. Mutta kun sankari pysähtyy matkallaan hörppäämään vettä eräästä lammikosta, suunnitelmiin tulee muutos. Lumottu vesi pesee pois Herkuleksen muistin ja tekee hänestä kuolevaisemman kuin koskaan. Kun mies ei muista edes olevansa naimisissa, hän haksahtaa petolliseen kuningattareen (Lopez), naiseen, jolla on perin hyytävä harrastus.
Siinä missä Voittamaton Herkules tarjoili kansalle jos jonkinmoista sirkushuvia toistuvilla Herkules vs. joku jännä peto -kohtauksillaan, Herkules ja Lyydian kuningatar pistää sankarin tosi tukalan paikan eteen oikeastaan vain yhdessä kerran. Muuten hillutaankin pitkät ajat Lyydian kuningattaren kanssa tai ihmetellään milloin mitäkin. Monissa kohtauksissa elokuvan varsinainen toimija on hintelä mutta nokkela Odysseus (Antonini), joka ensimmäisessä leffassa jäi enemmän statistin osaan. Tylsäksi ei varsinaisesti tätäkään rainaa voi haukkua. Viihdyttävyydessään se kuitenkin häviää ykkösosalle. Se on aika huisisti, kun kyseessä on muutenkin pelkän fantasiapullistelun jatko-osa.
Steve Reevesin veistoksellinen kroppa, hehkeät italiattaret ja saduille uskollisen lempeä asioiden esittely ovat Herkules ja Lyydian kuningatar -leffan hyviä puolia. Pintaloisto ei rajoitu vain näyttelijöihin. Kulissitkin ovat viimeisen päälle prameat. Mutta löysä tarina ja Herkuleksen voimien vähäinen hyödyntämien turhauttavat. Kun Lyydian kuningatar Omfalea esittävä, Reevesiäkin jähmeämpi Sylvia Lopez olisi edes passitettu näyttelemisen tehokurssille, olisi raina puolta pistettä parempi.
