Italialaisen Giuseppe Tornatoren tunnetuin teos on 80-luvulta kotoisin oleva Cinema Paradiso, joka toi miehen kertaheitolla suuremman yleisön tietoisuuteen. Vuonna 2006 hän ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan naisesta, joka on kokenut elämässään ankaraa fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Elokuvassa ukrainalainen nainen nimeltä Irena (Kseniya Rappoport) lähtee etsimään töitä Italiasta ja saakin pestin erään perheen kotiapulaisena. Kukaan ei tiedä naisesta mitään ja hän haluaakin pitää asian näin, myös katsojalle paljastetaan asioita pikkuhiljaa elokuvan edetessä. Naisen synkkä menneisyys on jatkuvasti läsnä jokapäiväisessä elämässä, mikä tuo tarinaan onnistunutta salaperäisyyttä.
Heti alkuminuuteilta tunnistaa italialaisen ohjaajan tyylin. Kuva on harkitun tyyliteltyä, hämärää ja äänimaailman korkeat soinnut tuovat mieleen 80-luvun kauhuleffat. Ääntä käytetään lähes jatkuvasti ilmaisemaan ihmisten reaktioita sekä mielentiloja, ja siinä onnistutaankin varsin hyvin, sillä korkeahko ja kova ääni täysin nurkan takaa iskettynä saa aina vähintään säpsähtämään. Musiikkipuolikin on mainiosti saatu kasaan, sillä sävellykset vaihtelevat onnistuneesti rauhallisesta ja kauniista vauhdikkaaseen ja hurjaan. Elokuvan kuvaustyylin sekä äänimaailman yhdistettyä tulee väkisinkin mieleen ohjaajan Tim Burtonin elokuvien mystinen tunnelma ja nainen muistuttaakin kovasti Helena Bonham Carteria Timpan Sweeney Toddista. Vaikkakin elokuvan tarina on synkkä, on se esitetty mustalla huumorilla höystetysti ja parhaimmillaan meininki on jopa nuorille suunnatun satuelokuvamaisen hupsua, mistä taasen tulee mieleen ranskalainen ohjaaja Jean-Pierre Jeunet (mies elokuvien Delicatessen ja Amelie takaa). Vastapainona välistä löytyy hyvinkin ankaraa materiaalia, johon oikein kunnolla katsojan huomio kiinnitetään: muuten elokuvan rauhalliselle ja synkähkölle tunnelmalle vastaiskuna ruudulle räivitään hyvin väkivaltaista pieksemistä ja alastomuutta, joka on aivan kuin eri elokuvasta. Välillä takaumissa naisen tekemisiä seurataan Ukrainassa, jossa paistaa jatkuvasti aurinko, mutta Italiassa se taasen ei paljoa näyttäydy, sillä värimaailma on pääosin masentavan harmaata. Se kuitenkin kuvastaa naisen elämää ja menneisyyttä onnistuneella tapaa, vaikka eivät ukrainanajat hohdokkaimpia olleetkaan.
Elokuva ei ole aivan niin rauhallisesti etenevä kuin se voisi olla, mutta näinkin hieman alle kaksituntinen elokuva on eheä kokonaisuus. Jännitystä ei valitettavasti saada vauhdin vuoksi kunnolla rakennettua ja jäädäänkin audiovisuaalisten konstien varaan. Ne onneksi pelaavat erinomaisesti, mutta ongelmana aina on se, kuinka moiset häviävät takaraivosta lähestulkoon saman tien uuden kohtauksen astuessa ruudulle. Myös jatkuvasti ja sulavasti liikkuvalla kameralla saadaan tunnelmaa aikaan kun valaistus sekä miljöö ovat täydellisesti elokuvan henkeen sopivasti kasassa. Vaikka liikkeessä ollaan koko ajan, päänsärkyä aiheuttavia nopeita leikkauksia ei ole ängetty juurikaan mukaan. Ainoastaan painajaisten tavoin naisen mielestä esiin pomppivat kauhukuvat menneisyydestä ovat ymmärrettävistä syistä nopeasti esiintyviä, sillä kohtausten väkivallan tasoa ja runsasta alastomuutta ei välttämättä haluaisi pidempää katsella. Se muuttaisi elokuvaa reippaasti kidutuspornon suuntaan.
Näyttelijöistä Kseniya Rappoport vetäisee roolinsa parhaiten hieman hulluna, raukeuna ja goottimaisena Irenana. Hänen menneisyyden vaikutus nykypäivään kuvataan hienosti, eikä rooli varmasti ole ollut helppo, sillä syystäkin häiriintynyttä hahmoa näytellessä on pidettävä jatkuvasti kiinni elokuvan teemasta. Adacherin perheenjäseniä esittävät Claudia Gerini (äiti) ja Pierfrancesco Favino (isä) eivät myöskään jätä katsojaa kylmäksi, vaikka jäävätkin pääosanäyttelijän varjoon. Clara Dossena esittää perheen tytärtä, Teaa, ja purkittaa monitasoisuuden vuoksi yhden ikimuistettavimmista lapsisuorituksista. Hän myös keräsi ainakin minun sympatiat harteilleen, vaikkei elämä olekaan ollut yhtä ankaraa kuin tuntemattomalla naisella. Kirsikkana kakun päälle elokuvan pahaa esittävä Michele Placido on Muffana (eli Homeena) vallan mainio ja kohoaakin ulkonäöllisesti sekä käyttäytymiseineen yhdeksi elokuvahistorian karskeimmaksi sälliksi. Harmi vain, ettei näyttelijä saa mitenkään hurjasti ruutuaikaa ja muutenkin hahmon edesottamukset ovat asteen koomisia.
Yksi suurimmista miinuksista tulee muuten hyvästä loppuratkaisusta, mutta se vaikuttaa liiankin hätäisesti kasaan kyhätyltä ja on hieman ennalta-arvattava. Tällaisenaan Tuntematon nainen kuitenkin on perusjännittävä trilleri, joka ei paljoa aivotyötä loppupeleissä vaadi, mutta kokonaisuus on laadultaan hyvää.
