Kun Iso-Britannian Intian suurlähettiläs Robert Henderson kuolee, hänen vaimonsa rouva Laura Henderson palaa Englantiin viettämään leskenpäiviään. Leskeys ja sen tuomat velvollisuudet (kuten koruompelu ja hyväntekeväisyystyö) kuitenkin pitkästyttävät toimeliasta rautarouvaa ja ajanviihteekseen hän päättää ostaa teatterin! Sen johtajaksi hän palkkaa temperamenttisen juutalaismiehen, Vivian Van Dammin, jonka kanssa hän saa aikaan monta myrskyistä riitaa. Kaksikko Henderson – Van Damm ei kuitenkaan halua ruveta tekemään tavanomaista teatteria ja Lontoon seurapiirien järkytykseksi he päättävtkin pistää lavalle alastomia naisia. Ennen kuulumatonta siveellisessä Englannissa ja ajatus kohahdutaa varsinkin hovimarsalkka Cromeria.
Hovimarsalkan ja seurapiirien protesteista huolimatta alastonrevyy lähtee liikenteeseen ja välittömästi siitä tulee Lontoon teatterimaailman vetonaula. Lavan kiintotähdiksi nousevat kaunis alastonmalli Maureen sekä homolaulaja Bertie. Kun toinen maailmansota syttyy, myös rouva Hendersonin ja teatterin maailma järkkyy, mutta Van Damm julistaa, että he eivät koskaan sulje! Tämä aiheuttaa omia ongelmiaan niin saksalaisten kuin hovimarsalkankin taholta, ruumiitakin tulee, mutta kovien ponnistusten ansiosta rouva Henderson saa pidettyä teatterinsa toiminnassa.
Mrs. Henderson esittää -filmiä ei voida pitää minään elokuvataiteen suurimpana mestariteoksena, mutta joka tapauksessa se on hienosti toteutettu ja erittäin hyvää vihdykettä. Ja eikös elokuvan päätarkoitus olekin olla vihhdyttävä. Ainakin omasta puolestani katson mieluummin nokkelia komedioita kuin syntyjä syviä tutkiskelevia draamoja tai verta pursuavia toimintaleffoja. Lisäksi tästä kyseisestä elokuvasta löytyy humoristista ja piikittelevää dialogia, hauskoja musiikkiesityksiä sekä ennen kaikkea upeita näyttelijäsuorituksia. Judi Dench on lyömätön snobin hienostorouvan osassa, ellei nyt Maggie Smith pistä paremmaksi Gosford Parkissa Trenthamin kreivittärenä. Lisäksi Bob Hoskins vauhkoavana Van Dammina, Christopher Guest pöyhkeilevänä hovimarsalkkana ja Thelma Barlow pinnallisena Lady Margotina ovat hienoja esimerkkejä brittien lyömättömyydestä elokuva-alalla.
