Karjaa ajaessaan Jed Cooper (Clint Eastwood) kohtaa vähemmän miellyttävän miespoppoon jonka asenne on hutkiminen. Tässä tapauksessa hutkiminen on hirttäminen ja kyseinen miesjoukko on lisäksi huolimaton työnsä suhteen. Jed Cooper jää nimittäin henkiin ja entinen lainvalvoja sisuuntuu moisesta ja palaa kovaotteisesti töihin ankaran tuomari Fentonin (Pat Hingle) alaisuudessa.
Itäpuu, tuo jalostetun vehnälänkkärin tihrustava antisankari omaa tässä Ted Postin ohjastelemassa USA-westernissä nimen, mutta sama pyssyä mestarillisesti käyttävä jermu on kyseessä. Leonard Freemanin ja Mel Goldbergin kynäilemä käsikirjoitus omaa järeän lähtökohdan ja sitä säestetään miellyttävällä musiikilla ja siinä on muutamia erinomaisen järeitä hetkiä, mutta jokin siinä ei oikein täsmää. Leffa lupaa kostotarinaa, muuttuu kuvaukseksi lainvalvojan työstä ja jopa esittää argumentin kuolemanrangaistukseen liittyen. Puhumattakaan jonkinlaisesta yrityksestä rakentaa romanttinen sivujuoni ja tuoda esille lainvalvonnan ja tuomiovallan välistä konfliktia. Lisäksi lynkkaajat luonnollisesti aikovat korjata sen ensimmäisen virheensä – hirvittävä määrä elementtejä.
Itäpuun pastawesterneissä hioman vähäeleisen pyssymiehen rankimmat piirteet siloitellaan pois ja sen seurauksena Jed Cooper on omituinen sekoitus em. miestä-vailla-nimeä ja vanhanaikaisemman jenkkilänkklärin puhdasotsaista sheriffiä. Pat Hingle antaa mainion kontrastin tuomarina jonka käsitys laista ja oikeudesta on [movie]Armoton[/movie]. Luonnollisesti näillä kahdella on skismaa, mutta jopa hirttotuomioita antava tuomari haluaa jonkun itseään korkeamman, maallisen auktoriteetin Laiksi itsensä yläpuolelle. Muut näyttelijät ovat tyypillisiä länkkärien sivunaamoja joihin ei kiinnitä paljoa huomiota. Paitsi profeettaan (Dennis Hopper) luonnollisesti iskee silmänsä.
Lähtökohdassa on ytyä ja meininki on ajoittain tosi järeä, mutta juonikuviot kompastelevat toisiinsa eivätkä ne muodosta kovinkaan hyvää kokonaisuutta. Parhaassa tapauksessa elokuva on enemmän kuin osiensa summa ja tässä tapauksessa juttu on juuri päinvastoin. Hienot palat eivät tee hienoa elokuvaa ja siinä tapauksessa ei kenelläkään ole yhtään mukavaa.
