Professori Abronsius (Jack MacGowran) ja hänen apurinsa Alfred (Roman Polanski) saapuvat transylvanialaiseen kylään. Luonnollisesti kömpelö apuri iskee silmänsä majatalonpitäjä Shagalin (Alfie Bass) kauniiseen tyttäreen, Sarahiin (Sharon Tate) ja kun tämä katoaa näyttävästi lähtee professori apureineen takaa-ajoon joka johtaa kolkon kreivi von Krolockin (Ferdy Mayne) linnaan jota asuttaa kreivin lisäksi palvelija Koukol (Terry Downes) ja kreivin poika Herbert (Iain Quarrier). Pelastusoperaatiossa on useita mutkia, mutta pätevyyspuutteista huolimatta sankarit pääsevät karkuun ja vielä onnistuvat tehtävässään.
Roman Polanskin askel kauhukomediaan ottaa aiheensa ryppyotsaisella vakavuudella. Kuvasto on goottilaisen ylenpalttista ja näyttelijäntyö on hillittyä jopa yliampuvissa hahmoissa. Polanski ottaa täysimittaisen Hammer-tyylisen kauhupläjäyksen ja lisää siihen koomisia elementtejä. Nämä ainoastaan alleviivaavat varsinaisten kauhuelementtien tehokkuutta antamalla niihin kontrastia. Lisäksi komedian määrä vähenee tasaisesti varsinaisen kuolemantanssin alkaessa, joten hupaileva, kevyt vampyyrikomedia etenee rivakasti tummaksi ja kauhuelokuvaksi. Kuvauksesta vastaava Douglas Slocombe ansaitsee myös maininnan, sillä visuaalisesti [I]Vampyyrintappajat[/I] on silkkaa karkkia. Ylenpalttiset tanssiaisasut, niitä kantavat puolilahot raadot ja hyytävä talvi ovat kaikki hienon näköisiä.
Jack MacGowran ja Roman Polanski varsinaisena nimiduona on nautinnollisen toimiva komediaduo. MacGowranin tulkitsema Abronsius on koominen toimija ja toheltaja, mutta kuitenkin ymmärtää työnsä vaikka hänen pätevyytensä onkin kyseenalaistettavissa. Polanski on hillitysti koheltava apuri ja toimii vastapainona paitsi professorille myös muille hahmoille, mutta valitettavasti on melkoisen tohelo. Sharon Tate on vakuuttava, mutta jää pääasiassa juonielementin virkaan.
Ferdy Mayne on nautinnollisen kolkko kreivi von Krolock ja on ilmiselvää keitä hän parodioi. Terry Downes on samanlainen alleviivaava parodia toisesta arkkityypistä, mutta Iain Quarrier repii eniten inhoja nauruja.
Polanski ottaa tyylikkään, goottilaisen kauhun, sekoittaa mukaan komediaa alleviivaamaan kauhua ja pukee kokonaisuuden silkkaan silmäkarkkiin. Tavanomaiselle katsojalle hienovarainen parodia menee helpolla yli hilseen, joten kaikille tämä elokuva ei ole sovelias.
