Verikekkereitäkö etsit? Sitten olet tullut väärän elokuvan kohdalle. Krokotiilin kyyneleet on lähes veretön, erittäin aistikas ja hillitty vampyyritarina. Vähän kuin kevytmaitoa ja mansikoita valkeassa posliinikulhossa.
Omituisella, pelkästään konsonanteista koostuvan nimellä siunattu miekkonen (Law) on pienen ajan sisällä menettänyt kaksi naisystäväänsä. Samalla kun herra Grl… Grlz… oli-mikä-oli suuntaa katseensa kohti uusia ihastuttavia neiti-ihmisiä, poliisi alkaa kiinnostua hänestä. Salaperäinen, lääketieteen ja piirustelun parissa puuhasteleva miekkonen ihastuttaa itseensä sitten myös hehkeän Annan (Löwensohn). Loppu onkin rakkautta poliisia pakoillen, vai kenties jotain mutkikkaampaa?
On oikeastaan virkistävää nähdä vaihteeksi aasialaissävytteinen vampyyriraina. Lavastuksessa on mukana idän tuulia ja tarinan kertomisessa sitä samaa viisasta verkkaisuutta kuin japanilaisen vanhuksen arkkityypin käynnissä. Vaikka leffan musiikki onkin yksitoikkoisen puoleista ja Jude Law Gary Oldmania verettömämpi (mutta Tom Cruisea verevämpi) kulmahammasveikko, Po-Chih Leong on onnistunut kutomaan merkillisen sujuvasti seurattavan leffan näistäkin aineksista. Suuria ihmeitä häneltä ei pidä odottaa, kuten ei tarinaltakaan, mutta juuri tällä tavoin katsoja kostuukin jotain Krokotiilin kyyneleistä.
Pääosassa häärivä Jude Law on, kuten sanottu, hiukan veretön vampyyriksi. On tosin vaikea kuvitella, että joku muu olisi selvinnyt roolista paremmin ilman ärsyttävää ilveilyä, johon moni vampyyriä näyttelevä on sortunut. Law on tyylikäs ilmestys, mutta heebo osaa ilmaista tunteita myös silmillään ja äänellään tarpeeksi painokkaasti, joten pelkäksi kiiltokuvaksi hän ei jää. Kovin pahaa sanottavaa ei myöskään ole elokuvan naistähdestä, Elina Löwensohnista. Hänen aksenttinsa jäi monessa kohtauksessa vaivaamaan, vaikka mahtaa niitäkin katsojia olla, jotka diggaavat vänkyräisellä kielellä puhuvista naisista.
