Klaatu tulee – oletko valmis? Reportaasinomaisesti alkava Uhkavaatimus maalle on näpsäkkä tieteisleffa, vaikka jo melkoisen vanha. Siinä myöhemmin mm. Aamiainen Tiffanyllä- ja Hud-leffoissa nähty Patricia Neal ja hänen poikaansa esittävä Billy Gray pääsevät todistamaan läheltä, kuinka ulkoavaruuden mies, Klaatu (Rennie), yrittää saada taottua Maan asukkaiden kalloihin rauhanaatetta. Kaukaa avaruudesta tullut (mutta yllättävän ihmismäisen näköinen ja oloinen) Klaatu koettaa ensin koota kaikkia maailman johtajia kuulemaan hyvää asiaansa, mutta jo kättelyssä alienjäpikkää ollaan tulittamassa hengiltä. Onko Klaatulla siis muita vaihtoehtoja kuin päästää robottipoliisi (ilmiselvä Terminaattorin ”esi-isä”) Gort (Martin) valloilleen ja teettää tällä Maasta läjä tuhkaa?
Uhkavaatimus maalle on säilyttänyt varsin onnistuneesti jännittävyytensä 1950-luvulta, pasifistisesta sanomastaan huolimatta. Yksi syy tähän varmasti on elokuvan mielekäs filosofisuus ja sitä myötä myös paukkujen vähäisyys. Efektipuolta kyllä löytyy, mutta sen käyttö on hillityn tyylikästä. Ulkoasultaan Uhkavaatimus maalle on mustavalkoisuudestaan huolimatta edelleen hieno. Hassua sinänsä, että Gort-robotti ja Klaatun avaruusalus ovat muotoiluiltaan ja tyyliltään jotenkin lähempänä tämän päivän tulevaisuusvisioita (The Islandin laitos, Linnunradan käsikirja liftareille -elokuvan alus) kuin kymmenen tai parikymmentä vuotta sitten kehitettyjä näkyjä (Alien, Star Wars).
Elokuvan on nähty sisältävän uskonnollisia viestejä (Klaatu jonkinlainen messias?) ja viitteitä aikansa tilanteeseen (Korean sota). Ilman tätäkin kontekstia Uhkavaatimus maalle on asiallinen raina, vaikka tieteisfiktiota edustaakin. Leffassa on mukana myös hitunen huumoria, joka on tietysti vallan omiaan parantamaan sen sulatettavuutta. Soundtrackilla kuullaan paremmin Alfred Hitchcockin elokuvista tunnetun säveltäjä Bernard Herrmannin musiikkia. Tämä klassikko kannattaa katsoa – eihän sitä ole edes pituudella pilattu.
