”Nyt olis mulla tässä ohittamaton tarjous. Miltä kuulostas leffa jossa vähän sekoboltsi rokkari ois niinku pääroolissa? Ja sit se niinku, ai niin jäbähän on sama kuin siinä jossain komediassa, Forgetting Sarah Marshall vai mikä se nyt oli, ja sit niinku tää kaveri pitäis saada äkkiä pitää vuossadan konsertti jossain kaukana. Sen saattajaks joutuu semmonen jänskä pullukka tyyppi, joka ei sit meinaa oikein aluks pärjätä tän rajun rokkikukon kaa mut sitten kaikki meneekin aika sukkelaan ja lopuks myös tää tukeva poju saa typsynsä takasin. Eiks oo mahti setti? Kolmella eurolla lähtis”.
Tässä vaiheessa ainoa oikea vastaus on jämäkästi sanottu ei. Hinnan ja laadun herkkä balanssi ei fiktiivisen esimerkkini valossakaan voi aina kohdata. Harvoin sitä tietenkin opiskeljabudjetilla löytyy helmiä antisikahinnoilla mutta varaston takanurkista kaivettua ylijäämäsontaa sitäkin useammin. Kuten edellämainitusta voi päätellä, alennuksesta noukittu leffa saattaa hatuttaa yhtä paljon kuin kalliimpikin ostos jos odotuksiin nähden mentiin metsään tuhatta ja sataa. Seuraavaksi katsotaan mitä ryteiköstä löytyi ja mihin menopelin nokka osui.
Keikkaa Pukkaa on, kuten todettua, kahden miehen matkan Lontoosta Los Angelesiin. Russell Brandin esittämä rokkari Aldous Snow on impulsiivinen, aineiden ja naisten vietävissä oleva stereotypioita parodioiva rokkari, joka Aaron Greenin (Jonah Hill) olisi saatava pisteestä A pisteeseen D pisteiden B ja C kautta, joskaan ei välttämättä tässä järjestyksessä jos se Aldouksesta itsestään riippuu. Jos parivaljakko ei ole ajoissa perillä, Aaronille se merkitsee potkuja persauksille. Panokset ovat nyt pöydällä ynnättynä vielä kangerteleva parisuhde Daphneen (Elisabeth Moss), minkä jäähyyntyminen matkan ajaksi stressaa päähenkilöämme entisestään.
Lähdetään liikkeelle mäestä eli Hillistä. Hyvin jyrkkä sellainen löytyy kuvitellusta metsästämme. Jos komedian heikointa lenkkiä haetaan niin pääroolin Jonah Hill on ehdottomasti äänestämäni henkilö. Kaveri ei ole roolissaan millään tasolla edes mitäänsanomaton vaan pikemminkin ärsyttävä. Olen nähnyt häntä tätä vain joissakin pienissä sivurooleissa, jotka kyllä nekin olivat jokseenkin onnettomia, tähän rooliin häntä ei yhtä kaikki olisi pitänyt valita. Kun tyypin jo pelkkä olemuskin aiheutti ärtymystä niin korvaavasti käsikirjoitus olisi vaatinut omaperäistä otetta hänen hahmonsa suhteen. Kun näin sitten ei ollut vaan parisuhdekin pyöritellään tuttujen metsäpolkujen kautta, varhaiskaljuuntuminen voi alkaa.
Rokkikukkona hilluvan Brandin roolityö puolestaan on persoonana mielenkiintoisempi sekä humoristisempi. Sääli ettei navan alta päästä kovinkaan usein täysin pois, joskin siitä huolimatta överiksi vedetty muusikko on rapsakan huvittava päähenkilönä ja siksikin hänen ympärilleen tarkoituksella väsätty puolittainen jatko-osa Forgetting Sarah Marshallille on jossain määrin oikeutettu. Ottamatta mitään pois Brandin näyttävästä roolisuorituksesta väittäisin ettei moinen ylinäytteleminen vaadi erityisen paljon lahjakkuutta (vink vink Adam Sandler), toisaalta miekkosen habitus sopii rooliin poikkeuksellisen vähällä työllä. Erityismainintana täytyy huomioida vielä paremmin P. Diddynä tunnettu Sean Combs, jonka sivussa vilahtava bad ass pomorooli on oikeastaan melko tasokas.
Asioita yhteen vetäen olisin siis toivonut toivonut Stoller-Segel akselilta ainakin tasokkaampaa huumoria, Jonah Hillin korvaamista jollakulla muulla sekä pientä leikkausta kompaktimpaan pituuteen. Nyt sekaan on jäänyt aikamoisia aivopieruja, joiden pointti on tiettävästi syvällä metsämme ytimessä. Esimerkiksi kohtaus Aaronin kotona leffan loppupuolella on jokseenkin uuvuttava sekä sisällöltään että ulkoasultaan. Toisaalta plussapuolelle on laskettava jo mainittu Brandin koko (pienen) rahan edestä sekoilu, filmin musiikkivalinnat sekä kliimaksivaiheessa oleva konsertti, jonka meininkin tuntuu todella aidolta.
Auto sujahti lepikon välistä takaisin tielle kärsien vain kevyitä pintanaarmuja. Suurempikin tuho oli lähellä sillä ilman edellä mainittuja onnistuneita juttuja pistemäärä olisi voinut olla puolet nykyisestä. Näin saatu kolme tähteä on hivenen ylimitoitettu kompromissi, josta huolimatta ottaisin mieluummin rahani takaisin.
