Sisarukset Trish ja Darry ovat matkalla vanhempiensa luokse, käyttäen ns. “kiertotietä” mikä tietenkin johtaa heidät elämänsä painajaiseen Creeper-nimisen ihmissyöjädemonin kanssa. Kuka ei arvannut? Ei kukaan? En ole yllättynyt.
Tokihan kaikki ovat nähneet monsterileffoja? Niin on Salvakin, ja hän käyttää tietojaan harvinaisen onnistuneesti. Sillä monsterielokuvia yhdistää muutama seikka:
1. Paljon teinejä. Mieluiten tyttösiä, nettinero, idiootti, voimapesä, ja heitetään pari epäilyttävää jeppeä sekaan.
2. Monsteri ei kuole ns. selvästi, vaan se pitää tappaa kolme neljä kertaa, ja yhä siitä jää jotain jäljelle, mikä paljastuu lopussa.
3. Viranomaiset eivät koskaan näytä uskovan otuksen olemassaoloon, ja epäilevät tietty urheita sankareitamme veritöistä. Useimmiten hekin kuolevat.
Salva tietää nuo kliseet ja välttää ne täpärästi, keksien selvästi jotain omaakin. Parhaiten nämä näkyy itse hirviössä, joka on piristävä sekoitus slashermurhaajaa ja yliluonnollista mörköä. Paljon muutakin veikeitä puolia on, mutta ne saatte itse etsiä, se onkin puoli hupia tämän katsomisessa.
Näyttelijät ovat minulle uppo-outoja, mutta eivät he herättäneetkään mitään erityistä kiinnostusta. Sivuhahmoista parhaiten jäi mieleen maatalossa kissojen kanssa elävä muori, joka ei annakaan Creeperin pelotella itseään. Kohtaus onkin elokuvan hupaisimpia jaksoja.
Elokuvassa näkyy lievä pienibudjettisuus ja silkka hiomattomuus, esim. Creeperin tehostekohdissa, mutta niihinkin pitää suhtautua välttämättömänä pahana. Ei mikään maailmoja mullistava teos, mutta ehdotonta hupia puoleksitoista tunniksi. Olen minä huonompiakin elokuvia nähnyt, ja maailmaan mahtuu aina yksi kieli poskella tehty viihdepätkä. JC2 tosin haiskahtaa jo huonolle.
nimimerkki: Jumikuppa
