Ensimmäinen Maailmansota on tausta monille elokuville. Ilmasota on tausta monille elokuville. Ensimmäisen Maailmansodan ilmasota on tausta monelle elokuvalle ja lähes poikkeuksetta niissä elokuvissa on Punainen Paroni jossain roolissa. Roger Cormanin viimeinen ohjaustyö pitkän rupeaman päätteeksi on kaikkea kolmea edellä mainittua. Siinä on Manfred von Richthofen (John Phillip Law) johon virheellisesti viitataan paronina saksalaisten puolella. Brittien puolella on Roy Brown (Don Stroud) Canadasta ja molemmat ovat alansa huippua. Lähtökohta on siis selvä ja jopa viimeinen yksilöllisen rohkeuden ja kyvyn näyttämö muuttuu kierojen alaluokan retkujen mellastuskentäksi.
Roger Cormanin (melkein) viimeinen ohjaustyö on sellaista genreä joka vaatii ison budjetin muskelia ja Corman tuntien sitä muskelia ei paljon ollut, mutta sitä vähää käytetäåän taidokkaasti – eli tekniikkaan ja puitteisiin. Käsikirjoitus on melko paljon vähemmässä vaikutuksessa ja ottaa isoja vapauksia historiallisten seikkojen suhteen (esim. Hermann Göring (Barry Primus) ei lentänyt Richthofenin alaisuudessa…), mutta dramaattisena kertomuksena se toimii aika hyvin. Ei täydellisesti, mutta tarpeeksi hyvin ja sen päähenkilöissä on tarpeeksi kontrastia pitämään mielenkiintoa yllä.
John Phillip Law saksalaisena aatelismiehenä tuo rooliin hiljaista voimakkuutta ja vanhanaikaista arvokkuutta. Punainen Paroni on ritarillisen näkyvä sotilas ja suhtautuu sotaan urheilijan kilpailuhengellä ja kohteliaisuudella. Don Stroud vastapuolen Roy Brownina on kaikkea mitä Richthofen ei ole – kyyninen, juro, toverihenkeä halveksiva ja alaluokasta ponnistanut vyön alle potkija. Selväksi tulee että nivuspotkut voittavat, mutta onko pakko olla peto jo valmiiksi petomaisessa tilanteessa.
Teknisenä suorituksena Cormanin näkemys Ensimmäisen Maailmansodan ilmasodan legendasta on melkoisen laadukas, sillä ilmakuvaus on todella kaunista ja vauhdikasta. Lisäksi pommit paukkuvat ja vertakin turskii ilmoille, joten sota on julmaa ja ratsuväki raakaa. B-leffan ohjaajamaestro näyttää osaavansa myös historiallisen epokin ja tekee sen tosiasiat hyläten ja kokonaisuuden halliten.
