Vuonna 2001 valmistunut Suriyothai on herättänyt huomiota olemalla kaikkien aikojen kallein thaimaalainen elokuva. Sen rahoitti lähes kokonaan Thaimaan kuningatar Sirikit, ja ohjaajana toimii hieman alempiarvoinen kuningasperheen jäsen Chatrichalerm Yukol. Onpa pääosaa esittävä M.L. Piyapas Bhirombhakdikin vielä aito prinsessa, joten kuninkaallista verta elokuvasta ainakin löytyy. Alun perin elokuvasta tuli hieman yli kolmetuntinen megaspektaakkeli, mutta tuossa muodossa sitä ei ole julkaistu kuin Thaimaassa, sillä Francis Ford Coppola osti elokuvan levitysoikeudet muualle maailmaan ja leikkeli elokuvasta hieman yli 140-minuuttisen version. Thaimaassa on julkaistu elokuvasta myös yli viisi tuntia kestävä versio, mutta eurooppalaisten on siis tyytyminen tuohon 140-minuuttiseen.
Elokuva kertoo 1500-luvun Siamissa käydyistä valtataisteluista ja kuningashuoneiden sisällä tapahtuvasta juonittelusta. Tämän kaiken keskellä on nuori prinsessa Suriyothai, joka joutuu tekemään useita uhrauksia kansansa puolesta. Ensimmäinen näistä on prinssi Tienin kanssa avioon astuminen. Tien on tuossa vaiheessa kaukana kruununperijän asemasta, ja periaatteessa hänellä ei pitäisi olla minkäänlaisia mahdollisuuksia nousta kuninkaaksi, mutta hallitsijaperheen sisällä tapahtuvien murhien takia Tien pääsee koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi valtaistuinta.
Ensimmäiset 50 minuuttia ovat todella sekavaa katsottavaa, koska ne yrittävät pohjustaa tapahtumia niille, jotka eivät Thaimaan historiasta mitään tiedä. Kuitenkin homma läsähtää kasaan ja katsojalle välittyy tunne siitä, että hän katsoisi pikakelauksella vedettyä dokumenttia eikä spektaakkelimaista elokuvaa. Tunnetta vain vahvistavat alussa näyttelijöitäkin enemmän äänessä oleva kertoja, sekä aivan hirvittävä määrä tapahtumia. Onneksi dokumenttimaisuus loppuu oikeastaan kokonaan ensimmäisten 50 minuutin jälkeen, eikä tapahtumia enää käydä läpi niin nopealla tahdilla, että katsoja tippuu helposti kärryiltä. Elokuva oikeastaan pysähtyy kokonaan kuvaamaan tuolla hetkellä vallassa olevaa Tienin veljeä ja hänen juonittelevan petollista vaimoaan Srisudachania. Pysähdys on kuitenkin vain hyväksi elokuvalle ja lopun matkaa mennäänkin erittäin viihdyttävissä tunnelmissa, kun hahmojenkin ympärille rakennetaan jotain eivätkä he vain käy pistäytymässä ruudulla niin kuin alussa.
En tiedä kuinka paljon enemmän (jos ollenkaan) kolmetuntisessa versiossa keskitytään alun tapahtumiin, mutta ainakin Coppolan versiossa alku siis tuntuu erittäin vajavaiselta. Viisituntinen versio voisi tietty olla sitten asia erikseen, mutta en osaa kuvitella viihtyväni ihan viittä tuntia aiheen parissa. Vähemmän kertomalla kyseessä olisi huomattavasti tiiviimpi paketti, varsinkin kun ottaa huomioon sen, ettei länsimaista katsojaa välttämättä kiinnosta tietää jokaisesta Siamin kuningasperheestä jotain.
Suriyothain visuaalinen ulosanti on häikäisevää. Maisemat ja puvustus ovat äärimmäisen kauniita ja joukkokohtaukset ovat todella komeasti tehtyjä ja niissä poukkoilee parhaimmillaan jopa tuhansia statisteja. Elokuvasta huomaakin helposti mihin suurin osa budjetista on mennyt. Onkin jonkinlainen ihme, että Thaimaan kallein elokuva näyttää näinkin hyvältä, sillä budjettiarviot liikkuvat siellä kuuden ja kahdenkymmenen miljoonan jenkkitaalan välillä. Siis sen verran, mitä jollekin The Rockille maksettiin pärstävärkkinsä näyttämisestä Doomissa. Varsinkin taistelukohtaukset ovat äärimmäisen näyttäviä, eikä niissä sorruta missään vaiheessa liialliseen tietokone-efektien käyttöön tai nykyisissä megaspektaakkeleissa nähtäviin leikkaussekamelskoihin.
Coppolan versio on kuitenkin vaikeahkon alun jälkeen erittäin mukavaa katsottavaa. Näyttelijöistä ei kukaan oikeastaan jää mieleen, muttei tuo pahemmin pääse häiritsemään, koska joukossa ei ole niitä surkeitakaan suorituksia. Tapahtumia on erittäin paljon, mutta niinhän megaspektaakkeleissa on yleensäkin. Lopputaistelu ansaitsee erikoismaininnan, sillä se on äärimmäisen komea ja pienoisesta ylisentimentaalisuudestaan huolimatta herättää katsojassa suuria tunteita. Historiallisista suurtuotannoista pitävät eivät varmasti tylsisty Suriyothain parissa.
Futurefilmin DVD-julkaisu ansaitsee vielä oman kappaleensa, sillä laatu on taattua Futurefilmin tasoa, eli tekstityksissä on jatkuvasti virheitä ja välillä ne jäätyvät kiinni ruutuun. Lisäksi elokuvan takakannessa ilmoitetaan kestoksi 1h 47min, mikä ei ole lähelläkään todellisuutta. Näin niitä DVD:itä julkaistaan Suomessa. Hyvä Futurefilm!
nimimerkki: Nosoki
