Vuonna 1997 päivänvalon nähnyt Mad City lupaa aluksi parempaa, kuin pystyy antamaan, mutta missään tapauksessa huonosta elokuvasta ei ole kyse. Suomessa nimellä Yksinoikeudella julkaistu teos kaatuu lähinnä hyvien elementtiensä väärinkäyttöön.
Dustin Hoffmanin esittämä, töissään vihattu reportteri Max Brackett lähtee tekemään tylsää rutiinijuttua paikalliseen museoon, mutta joutuukin keskelle pankkivankidraamaa, kun potkut saanut vartija palaa vaatimaan työtään takaisin ja tulee ikään kuin vahingossa ottaneeksi vangeikseen museonjohtajan ja Brackettin lisäksi lauman koululaisia. Pohjimmiltaan hyväntahtoisesta kaapparista Sam Bailysta Brackett alkaa rakentaa mediaan kuvaa eräänlaisesta epäonnisesta arkipäivän sankarista.
Joissain suhteissa tarinan elementtejä voisi verrata 70-luvun panttivankiklassikkoon Hikiseen Iltapäivään. Yhteyksiä ei kovasti ole, mutta kaappaajan uusittu mediakuva ja asioiden eteneminen suunnitelmien vastaisesti tuovat ensimmäisenä mieleen kyseisen Lumet’n mestariteoksen. Laadulliset erot ovatkin valtavia.
Parivaljakko Hoffman-Travolta toimittaa rutiinisuoritukset, mutta pettymys seuraa, kun katsoja tietää molemman pystyvän moninkertaisesti parempaan. Tarina on mielenkiintoinen, mutta ei toteutukseltaan arvoisensa. Tässä piileekin elokuvan heikkous. Vaikka kasaan on heitetty kelpo ainekset, kokonaisuudesta ei ole saatu odotettua tulosta.
Loppujen lopuksi on vaikea päättää sanoako elokuvaa keskinkertaiseksi, vai hieman paremmaksi. Sillä on hetkensä, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut paljon parempaankin.
