Kun joku sanoo sanan “Changeling”, yhdeksän kymmenestä huudahtaa Clint Eastwoodin nimen. Eikä se väärin ole. Mutta jossain elokuvahistorian ullakkojen syvimmässä nurkkauksessa vuoden 1980 The Changeling huoahtaa. Aavemaisesti, aivan kuten sen kuuluukin. Onhan se Keskiyön painajainen.
The Changeling voisi hyvin olla Hohto-elokuvan Kanadaan kadonnut kaksoisveli. Velipoika, joka ainakin tämän katsojan kohdalla palasi kotiin halloweeniksi, eikä edes mussuttanut palatessaan jälkiuunilimppua kuin tuhlaajapoika Kovero aikoinaan kotiin loikkiessaan. Ja miksipä olisi mussuttanut, ei Keskiyön painajainen palannut lainahöyhenissä. Eikä tuhlaajapoikanakaan. Haamupoikana korkeintaan.
Keskiyön painajaista ja Hohtoa tosiaan yhdistävät monet seikat. Kummatkin saivat ensi-iltansa vuonna 1980, kumpainenkin kertoo tarinan epäilyttävän historian omaavaan aavetaloon muuttavasta miehestä. Hohdon Torrance on kirjailija, Changelingin päähenkilö John Russell säveltäjä. Russellilla ei ole muuttaessaan mukanaan perhettä, sen on tuhonnut auto-onnettomuus, ja säveltäjä Russell lähteekin parantelemaan haavojaan Seattlen suunnille. Vain törmätäkseen oikeutusta janoavaan aaveeseen.
Yhtäläisyydet eivät jää tähän. Kingin alkuperäisteos sijoitti Hohdon Overlook-hotellin Kalliovuorille, Coloradoon, jossa King itse oli vuosia aiemmin vieraillut toipuessaan alkoholismistaan. Changeling taas pohjautuu kirjailija/säveltäjä Russell Hunterin tekstiin ja Hunterin “alkuperäinen ja tosielämän kirottu talo” Henry Treat Rogers Mansion sijaitsi nimenomaan Coloradon Denverissä.
Sitten ollaankin jo eroavaisuuksien kohdalla. Siinä missä Hohto on perfektionistin tekemä ja ehkä aikamme kuuluisin (ja pelottavin!) kauhuelokuva, on Keskiyön painajainen korkeintaan Hohdon ujo ja hitain liikkein seitsemänkymmenen vuoden taakse ulottuvaa tragediaansa availeva sukulaissielu. Räikyvänpunaisten seinien sijaan kanadalainen vastine pukeutuu harmaaseen ja Jack Nicholsonin hulluutta henkivän tulkinnan sijasta (Panssarikenraali Pattonina ja kenraali Buck Turgidsonina tunnettu) George C. Scott tutkii yliluonnollista tapausta ilmekään värähtämättä. Ja Keskiyön painajaiseen se vähäeleisyys sopii. Vaimonsa kanssa elokuvaa tähdittäneestä Scottista huokuu karismaa samalla tavalla kuin leffan talon ullakolta huokuu jotain yliluonnollista.
Pienen budjetin leffana The Changelingin tehosteet ovat lähinnä muinaisjäänteitä yli kolmen vuosikymmenen takaa. Mutta sekään ei horjuta elokuvaa sen suuremmin. Oiva musiikin ja äänitehosteiden käyttö eivät tee elokuvasta missään vaiheessa varsinaisesti pelottavaa, mutta kiinnostavan kyllä. Se on nuotion ääressä kerrottu aavetarina. Kömpelyydessäänkin valloittava ja klassikon piirteitä omaava.
PS. Sivuhuomiona todettakoon, että elokuvan ohjaaja, kohta jo 77-vuotias Peter Medak, on edelleen aktiivinen ja hän on ohjannut mm. yhden jakson Breaking Badiin ja pari Hannibaliin. Tehokas mies, ei mikään menneisyyden haamu.
