Marilyn Monroe. Nimi, joka saa ainakin minun vereni aina kiehumaan. Yhtälailla se on nimi, joka vetää minut heti tv:n ääreen, jos se tv-oppaassa mainitaan. Ja tällä kertaa tuo jumaloitu valkokankaan seksisymbooli ja hömppäkomedian kuningatar tarjoilee meille melkorivon alkuperäisnimen omaavan klassikkokomedian Lemmenloukku (Let’s Make Love)
Yves Montand esittää multimiljönääriksi syntynyttä ranskalaissukuista Jean-Marc Clementiä, joka yrittää pitää huolta imagostaan. Kun hän kuule eräässä pienessä teatterissa esitettävän pilaa hänestä, hän lähtee sinne pelastamaan mainettaan, toivoen siis läsnäolonsa muuttavan pilkan hyväntahtoiseksi nauruksi. Mutta teatterissapa hän ihastuu heimaisevaan showtyttöön (kukapa muu kuin Marilyn) ja pestautuukin Alexander Dumasiksi itsensä uudelleen nimeämänä tuohon teatteriin, koska osaa imitoida niin hyvin itseään. Tästä lähtee liikkeelle hyvinkin nerokas ja kiero hömppäkomedia, jossa vallan, rahan ja hurmaus taidot sekoittuvat vallan onnistuneeksi keitokseksi.
Lemmenloukku ei ehkä välttämättä ole Marilynin uran paras elokuva, mutta kaunottaren parhaimpiin se silti kuuluu. Tämä, paikoin varsin tyypillinen, mutta siten myös mukava “Hollywoodin kulta-ajan” komedia kun sisältää monia ikimuistoisia kohtauksia, hyvää musiikkia, tanssia ja tilannekomiikkaa siinä määrin, että lähes kaksituntisen leffan aikana ei ehdi pitkästyä juuri nimeksikään. Ehkä pätkä ei ole mikään maailman hauskinkaan, mutta viihdyttävä, mukava ja seksikäs senkin edestä. Ja Marilynin mukana olo tekee leffalle ainoastaan hyvää.
Yves Montand tekee yhden mukavimmista rooleistaan rikkaana, jopa hauskasti ranskalaisittain korostavana Clementinä. Hän tuntuu olevan todellinen nappivalinta tuohon rooliin. Marilyn pällistelee tavalliseen tapaansa kameran edessä niin seksikkäänä, viattoman näköisenä ja roolilleen omistautuneina kuin suinkin. Näin 1960-luvulle tultaessa ja pahimman “pakkopulla”-kautensa taakseen jättäneenä Marilyn on jopa kehittynyt näyttelijänä. Ja hyvä komedian taitaja hän on aina ollutkin.
Ohjauskin on kepeää ja elokuvan tapahtumat käydään läpi varsin vaivattomasti. Juonen kuljetuksessakaan ei ole ollennaisia vikoja. George Cukor on tehnyt tasaisen varmaa työtä.
Kokonaisuutena Lemmenloukku on varsin onnistunut, tuolle ajalle tyypillinen, mutta Marilynin ja hyvän laatunsa takia ikimuistoinen komediaklassikko, josta ei puutu valkokankaan kirkkaimman valopilkun charmia, seksikkyyttä, tai mitään, mitä hänellä olisi ollut annettavaa. Kannattaa katsoa, mikäli Marilyn putoaa, tai pelkästään siksi, jos haluaa nähdä hyvän ja viihdyttävän musiikkikomedian 1960-luvulta. Hömppäkomedioiden ystävät ihastuvat varmasti.
nimimerkki: Sano mitä sanot
