Joukko persoonia menee katsomaan kauhuleffaa. Leffan kohdalla se neljä valli vain sattuu olemaan melkoisen ohut ja luvassa on läträystä peri-italialaisella tyylillä.
Dario Argento on tuotannollinen takapiru ja hyvin samanlaisista lähtökohdista saapuva Lamberto Bava ohjastelee. Argento & Bava-duon lisäksi leffassa on pari muutakin kätyriä käsikirjoittamassa ja Claudio Simonetti lurittelee kibordilla tekemisen ajankohtaan sopivia säveliä. Tekijät osaavat työnsä, joskin käsikirjoituksen todellinen muovaaja taisi olla Sergio Stivaletti jonka käsialaa elokuvan lukunaiset öklöt ja mossahdukset ovat. Lisäksi Gianlorenzo Battaglia saa elokuvan selkeästi yuropista tyylinsä hakeneeksi.
Näyttelijät ovat veriloisketta omaavissa kauhuleffoissa aika kaksipiippuinen asia. On turha haaskata rahaa ja resursseja [I]All Star[/I]-roolitukseen jonka pitää pelkästään kirkua ja kantaa efektejä, mutta mikäli näyttelijät ja käsikirjoitus eivät saa aikaan (riittävän) mielenkiintoista juonta on leffa pelkästään dramaattisesti yhdentekevä efektien ja kinematografian työnäyte. Suorastaan luonnonlakia noudattaen [I]Demons[/I] ei omaa yhtään mielenkiintoista roolisuoritusta, henkilöhahmoa tai edes hirviötä jotka ovat vain klorofyllistä märkää loiskivia öyryotuksia.
Juonen kohdalla Argento, Bava & kätyrit ovat turvautuneet luotettavuutensa osoittaneeseen Berettaan ja toimittavat ison annoksen laatusaksalaista Lugeria täysautomaatilla. Onneksi Chandlerin Lakia muunnellaan öyryävien mätäpäiden suuntaan, joten kyllästyminen ei kovinkaan helpolla pääse iskemään.
Juoni on pelkkä tekosyy A-luokkaisen hoopolle meiningille mikä ei edes tässä genressä käy järkeen. Kaikkien onneksi läträystä, hevirokkia ja hupiarvoa on aika isosti mukana.
