Tulevaisuus on ankea mesta. Liikakansoitus vaivaa maapallukkaa, joten lapsia saa olla vain yksi avioparia kohden. John Brennick (Lambert) on saanut vaimonsa Karenin (Locklin) jälleen paksuksi. Auts, semmoista ei yhteiskunta sulata. Pakeneva pariskunta napataan, ja pistetään poseen – huippumoderniin, äärimmäisen kurjaan vankilaan, josta kukaan ei ole toistaiseksi paennut…
Linnoituksella on kieltämättä ihan yleispätevä lähtökohta, ei siinä mitään. Vankilapakojututhan ovat usein hienoa katsottavaa. Leffaan on ympätty scifimeininkiä, vänkiä kurinpitomenetelmiä ja kylmääkin kylmempi vankinlanjohtaja nimeltänsä Poe (mm. 70’s Showsta bongattava Kurtwood Smith). Tässä(kin) olisi ehkä aineksia johonkin mielettömän mainioon, mutta homma jää valitettavan yksiulotteiseksi. Ekan puoliskon jälkeen juoni käy säälittävän ennalta-arvattavaksi, ja loppukohtaus “viimeisine rutistuksineen” on jo aivan järisyttävän laadutonta katseltavaa. Voi yäk. Filosofoinnista ei kannata edes puhua.
Hahmotkin ovat jokseenkin muotistavedetyn oloisia. Poe osoittautuu tyypillisen raukaksi androidisymppikseksi, “joka ei osannut rakastaa”. Vankilaan valittu remmi on myös peruskamaa – sankarit, kovikset, nätit pojat ja älyköt. Lambert kähisee (jälleen) repliikkinsä koomisen pökkelösti, mutta nämä roolit eivät onneksi mitään mahtitulkintoja näyttelijöiltä vaadi. Leffa on tehty pienellä budjetilla, mutta toteutus on ihan katselukelpoista. Linnoitus näyttää välillä ehkä hieman rankempaa kuvamatskua kuin muut genrensä leffat, katsojasta taas riippuu onko tämä hyvä vai huono juttu. Kuvasta on ymmärtääkseni leikelty pari minsaa veke, joten kannattaa tarkistaa mikä versio on hyppysissä.
Tykinkuulia tälle pläjäykselle uppoaa ihan kivasta tulevaisuusvisiosta, ja herättihän alkupuolisko sentään allekirjoittaneen mielenkiinnon. Kaveriseurassa tasapaksua juonta on toki mukava mollata ja selostaa etukäteen. Pahimpaan rymistelynälkään Linnoitus lienee ihan tsiigailtava leffa, mutta mitään uutta ja omaperäistä tästä ei oikein löydy.
