Kuminaama Carrey nähdään tällä kertaa vakavammassa roolissa. Äijää ei vain yksinkertaisesti meinaa pystyä katsomaan pokka päällä. Kun Carrey hymyilee niin kyllähän väkisinkin alkaa odottamaan, että mikä heitto on tulossa tai kuinka pieni hymy repeää täyteen virneeseen tai hohotukseen. Näin ei kuitenkaan käy vaan äijän pokka pysyy ja olen hiukan ällikällä lyöty hepun roolista tämän tyyppisessä draama-romanssi -osastossa.
Leffa kertoo 50-luvun kässäräri rustaajasta Peter Appletonista, jota aletaan epäillä kommariksi. Ukko ajaa autolla jokeen ja päätyy muistinsa menettäneenä pieneen Lawsonin kylään. Kylä on menettänyt sodassa 62 nuorta miestä. Peteria aletaan luulemaan vajaat kymmenen vuotta sitten sodassa kadonneeksi Lukeksi, joka on jollain tavoin ollut aikoinaan kylän sielu. Luken palaaminen luo masentuneeseen kylään toivoa ja ihmiset tuntuvat heräävän horroksestaan. Peter kasvaa eri tyylisen Luken saappaisiin ja kehittyy itsekin ihmisenä siinä samalla. Lopulta Peterin muisti tottakai palaa.
Reilusti ylimittainen leffa saa hetkittäin unohtamaan Carreyn aikaisemmat työt ja homma menee täydestä kuin väärä raha. Heppu hoitelee tonttinsa yllättävän tyylikkäästi vaikka aikaisempi tuotanto syö hiukan uskottavuutta. Loppupuolella aletaan tulkitsemaan oikeudessa perustuslakia kansan hurratessa, muutenkin homma menee jälleen kerran isänmaallisuuden hehkutteluksi.
Loppujen lopuksi melko tylsä pätkä. Frank Darabont ohjasi aikoinaan mainion Avain pakoon -leffan, joka löytyy henk. koht. top5-listalta. Tässä ollaan kuitenkin hyvin kaukana tuollaisesta mestariteoksesta.
