Vanha leffailijan viisaus on että älä katso elokuvaa mihin et ole valmis. Jos pää kaipaa pärskettä, turha masinaan on ladata ihmissuhdevetkuttelua. Näin pääsi kuitenkin käymään. Periaatteena on, että jokainen elokuva on katsomisen arvoinen, mutta nyt oli asenne ja fiilis hakoteillä Lost in Translation -leffaa ajatellen.
Hotellikuolemaa aiheen mukaisesti kuvaava leffa meinasi aiheuttaa sohvakuoleman. Tikulla kaivamalla ja Bill Murraytä diggailemalla saa kuvista toki irti komiikkapläjäyksiä, mutta kyllähän leffan katsominen on totuuden nimissä kuin maalin kuivumista seuraisi.
Sofia Coppola pokkasi pätkästä kässäri-Oscarin. Menikö oikeaan osoitteeseen – vaikea sanoa, mutta Bill Murrayn ohittamista jaossa ymmärtää hyvin. Pikemminkin Murrayn kohdalla Oscarin olisi voinut ojentaa casting-osastolle, joka äkkäsi ukon leffaan. Flegmaattiset maneerit istuvat aiheeseen paremmin kuin hyvin. Murray toteuttaa vain sitä samaa itseään mitä muissakin leffoissa.
Kaikki te jotka vielä muistatte Bill Murrayn ja vieläpä hyvillä mielin – tässäpä teille leffa, sillä todennäköisesti olette jo sen verran kypsiä iältänne, että pinnan alta saa sanomaakin irti. Samoin te jotka olette Japanissa viihtyneet – olkaa hyvä: lokaalien nöyrä pokkurointi ja iltakatujen valoputki-show saa varmasti nostalgiat pintaan. Muille: hyvää yötä.
