Huikeaa scifi-ilotulitusta

10.8.2013 01:31

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Elysium
Valmistusvuosi:2013
Pituus:109 min

Elysium on omaperäisellä scifi-leffalla District 9 tunnetuksi tulleen ohjaaja Neill Blomkampin toinen pitkä elokuva. Tällä kertaa Blomkampilla on käytössän sadan miljoonan budjetti ja se näkyy. Elokuva kuitenkin muistuttaa ohjaajan ensimmäistä elokuvaa jo alkuasetelmaltaan. Vuonna 2154 ihmiset on jaettu kahteen ryhmään: Mattimeikäläisiin jotka asuvat ylikansoitetulla ja saastuneella maapallolla ja rikkaaseen vähemmistöön, joka asuu rakentamallaan paratiisiavaruusasemalla, Elysiumilla, jossa voidaan parantaa kaikki taudit. Köyhiä ihmisiä ei tietenkään päästetä Elysiumiin, sillä elämä ei ole reilua.

Elysium kertoo maapallolla asuvasta Max Da Costasta (Matt Damon) joka lyöttäytyy yhteen kapinallisten kanssa päästäkseen Elysiumiin parantamaan työtapaturmassa saaneet vammansa. Elysiumin puolustusministeri Delacourt (Jodie Foster) laittaa kuitenkin kapuloita rattaisiin ja lähettää armottoman palkkamurhaaja Krugerin (Sharlto Copley) hänen peräänsä.

Elysiumissa on Blomkampin edellisen elokuvan tavoin havaittavissa yhteiskunnallista sanomaa. Elokuvan tulevaisuudenkuva on kuin kärjistetty versio nykyajasta: Maailma on jakautunut slummeissaan asuviin köyhiin ja korkeaa elintasoa nauttiviin rikkaisiin. Yhteiskunnallinen näkökulma jää kuitenkin tarinan edetessä taka-alalle. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä toiminnallinen scifi tempaisi mukaansa. Elysiumin maaniset ja todella näyttävät toimintakohtaukset ovatkin elokuvan suola, joista riehakas kameramies tekee todella hektisiä.

Elysiumin dystooppinen tulevaisuudenkuva on toteutettu todella uskottavasti ja välillä päästään jopa Mad Max-tunnelmiin. Tulevaisuuden slummiutuneeseen maapalloon on saatu todella rähjäinen ilme, jolle tuo vastapainoa se, että Elysiumin ympäristö on äärimmäisen loistokas ja puhdas. Elokuva on muutenkin visuaalisesti hyvin vaikuttava ja cgi-tehosteet on saatu harvinaisen realistisen näköisiksi ja ne istuvat hyvin kuvattuun materiaaliin. Myös tulevaisuuden teknologia on tehty siistin näköiseksi.

Näyttelijät tekevät Elysiumissa kautta linjan hyvää työtä. Jodie Foster näyttelee hyvin kylmähermoista puolustusministeriä ja Matt Damon vetää perushyvän roolisuorituksen Maxina. Erityismaininnan ansaitsee kuitenkin District 9:ssakin näytellyt Sharlto Copley joka tekee hulvattoman roolisuorituksen psykoottisena Kruger-pahiksena joka tuo elokuvaan kieroa huumoria.

Elysiumin tarina ylitti odotukseni: se oli yllättävän monisyinen ja siihen oli saatu paljon hyviä oivalluksia. Elysiumin loppupuolella eeppisyysnupit on käännetty yhteentoista ja koko elokuvan loppu onkin huikeaa ilotulitusta.

Elysium on viihdyttävä, hyperaktiivinen, älykäs ja ajatuksiakin herättävä scifi-spektaakkeli, joka nousee peräti Blomkampin edellisen ohjauksen District 9:in tasolle. Elysiumilta ei kuitenkaan kannata odottaa District 9:in kaltaista yhteiskunnallista satiiria, sillä se jää tässä elokuvassa hieman vähemmälle.

Neill Blomkamp tekeekin jo uutta ohjaustaan, vuonna 2014 ilmestyvää scifi-komediaa Chappie ja odotukseni ovat hänen kahden ensimmäisen elokuvansa perusteella tietenkin korkealla.

Arvosteltu: 10.08.2013

Lisää luettavaa