Joskus pikkupoikana tämä vaikutti erinomaiselta. Ja kun pikkupoika-ajan suosikkileffoja näytetään telkkarissa, ne on aina pakko katsoa. Jos ei muuta irtoa niin nostalgiaa. Toki on sitten olemassa niitäkin joista ei irtoa edes nostalgiaa.
Yhdysvaltain presidentti on vaimonsa ja tyttärensä kanssa palaamassa Yhdysvaltoihin huipputurvallisella ja jättiläismäisellä lentokoneella, Air Force Onella. Valitettavasti muutama venäläisterroristi soluttautuu reporttereina koneeseen, ja erään petturin avulla ottavat vallan koneessa. Onneksi presidentti sentään onnistuu pakenemaan pelastuskapselilla, vai onnistuuko sittenkään…?
Edes hyvät näyttelijät ja hyvä ohjaaja eivät pelasta, kun käsikirjoitus sukkaa. Harrison Ford tekee perussuorituksen pitämällä huolestuneen Indiana Jones pulassa-ilmeensä kasvoilla koko keston ajan. Gary Oldman on taas kerran loistava, ja taas kerran pahiksena. Hänen korostuksensa kuulostaa lähes aidolta. Ja Wolfgang Petersen. Mies joka on ohjannut mm. loistavan Tulilinjalla elokuvan, on tehnyt myös tällaista roskaa. Miksi ihmeessä? Käsikirjoitus on yhtä jenkkipaatosta, Amerikan lippu heiluu joka saumaan, ja presidentti muuttuu hetkessä taitavasta diplomaatista Rambon isoveljeksi. Jep jep. Ja olemmehan me huomanneet jo aikaa sitten, että kun jokin menestyy, se tehdään kyllä uudestaan. Pläjäys kulkee uskollisesti Die Hardin jalanjäljissä, ja sekoittaa mukaan vielä muitakin hyviä toimintaelokuvia.
Mutta ajatelkaapa jos pääroolin olisi heittänyt Bill Clinton, silloinhan leffalla voisi olla kovaa camp arvoa. Nyt tuloksena on vain huono ja tahattoman koominen, patrioottinen amerikkalaisten itsearvontunnonkohotuspätkä. En suosittele.
