Rikollisissa ja taiteilijoissa on paljon yhteistä: jos he ovat älykkäitä ja menestyksekkäitä heitä palvotaan, mutta mukana on aina halu nähdä heidän tuhoutuvan ja mieluiten juuri menestyksen harjalla. Mitätön nuuppa George Peatty (Elisha Cook Jr.) tekee pahan virheen ja kertoo petolliselle vaimolleen, Sherrylle (Marie Windsor) osallistuvansa raviradan ryöstöön. Petollinen vaimo luonnollisesti haluaa kaappauksessa saatavat rahat. Johnny Clay (Sterling Hayden) on ryöstön varsinainen pyssymies, mutta siinä tarvitaan myös Nkki Arcanen (Timothy Carey) ampumataitoa ja Mauricen (Kola Kwariani) murjomiskykyjä Moraliteettimaisesti [I]film noirin[/I] sääntöjä ja tyyliä noudattaen kaikki menee pieleen ja asiat alkavat mennä pieleen jo ennen toteutusta.
Stanley Kubrick Yhdysvaltojen vuosinaan ohjasi vakuuttavan ja karskin [I]film noirin[/I]. Mukana on selkärangaton limaska jonka hyväuskoisuus vaarantaa koko keikan, mutta yllätyskin on luvassa kun koko elämänsä tönitty limaska alkaa panna hanttiin. Mukana on myös petollinen kaunotar joka saa ansionsa mukaan ja kovaluonteinen ammattirikollinen joka ei kuitenkaan ole täysin sydämetön. Henkilögalleria on monipuolinen ja Kubrick ohjaa sen toimintaa lahjomattomalla ankaruudella ja kuvaa tapahtumia varsin johdonmukaisessa järjestyksessä, joskin hyppii välissä tapahtumien välissä kertoakseen koko mutkikkaan rikoksen tarinan. Rakenne vaatii hieman totuttelua, mutta on lopun tullessa erinomaisen selkeä, sillä mikään rikoksen toteuttamisen piirre ei jää epäselväksi. Henkilöhahmoja ei paljoa esitellä, silllä arkkityypit ovat tuttuja ja huumoriakin on hieman mukana.
Elisha Cook Jr. toimittaa viimeisen päälle selkärangattoman Georgen suorastaan raastavalla nuuppuudella ja tekee luonneroolinsa erinomaisesti. Sterling Haydenin kivipatsaan liikehdintä ja kovaotteinen karisma sopii mainiosti kovanaamalle joka on myös älykäs ja ammattimainen. Marie Windsor petollisena vaimona on todellakin kaunis ja petollinen.
Kubrickin työnäyte [I]film noirin[/I] genressä noudattaa lakejaan pyristelemättä niitä vastaan ja lopputulos noudattaa genren lakeja ja konventioita, mutta tuoksuu tuoreelta ja säilyttää kiinnostavuutensa alusta loppuun. Vakuuttavasti näytelty konnakopla on pelkkä hyvä lisämauste yrmeässä elokuvassa missä huono tuuri seuraa huonoja päätöksiä ja jokaisella Kubrickin esittelemällä elementillä on merkityksensä kokonaisuuden hyväksi.
