Mitä saadaan, kun otetaan täysin ummikon italialaispariskunnan englanniksi kynäilemä stoori amerikkalaisesta ydinperheestä lomareissulla maalaiskylässä, jossa pahat vegemaahiset yrittävät muuttaa ihmiset kasveiksi voidakseen syödä ne, täytetään roolit amatöörinäyttelijöillä tai siis kirjaimellisesti ihan keillä vain perusjampoilla, jotka casting-tilaisuuteen ekstraroolin toivossa harhailivat ja oletetaan, että kyvyttömät italiaanot ovat lähteneet duunaamaan leffaansa eivät ainoastaan tosissaan, vaan myös jopa suorastaan suuruudenhullusti? Troll 2.
Kas, tässäpä leffa, jossa on pielessä aivan kaikki. Trolli kakkosella ei toki ole mitään tekemistä muutamaa vuotta aiemmin yllättävän hyvin menestyneen Troll-leffan kanssa, mutta koska molemmissa pätkissä tavataan peikkoja, päättivät tämän filkan tuottajat yrittää rahastaa lyömällä titteliin järjestysnumeron. Itse asiassa jos hiuksia lähdetään halkomaan, niin eiväthän tämän teoksen örrimörrit edes ole peikkoja, vaan maahisia.
Paljon on jo aiemmissa arvosteluissa puhuttu leffan legendaarisen huonosta näyttelijäntyöstä (mm. YouTube-hitiksi noussut kohtaus ”Oh no! They ate her! And soon they will eat me! Oh my Goooood!”-repliikkeineen löytyy tästä kuvatuksesta), vihreän liman ylikäytöstä ja rumista maahismaskeista, joten skippaan ne ja koitan lähestyä aihetta mielestäni erittäin mielenkiintoiselta kantilta, joka aina Troll 2:n eeppisestä huonoudesta puhuttaessa nouse pintaan.
Ensinnäkin leffan temaattinen sisältö ja leffantekijöiden korsi yhteiskunnan kekoon. On ihan ok, että B-luokan hirviöelokuva koittaa limalla ja murhilla mässäilemisen seassa sanoakin jotain. Eksploitaation ei tarvitse aina olla pelkkää typerää lotrausta, ja Troll 2:nkin tekijöillä on ollut selkeä missio. Filkka on tekijöidensä puheenvuoro kasarin-ysärin taitteessa yleistynyttä kasvissyöntitrendiä vastaan. Itse olen sen verran paatunut sekasyöjä, että tuskin koskaan luopuisin lihasta kokonaan. Mutta kasvissyönnin vertauskuvallinen demonisointi elokuvassa, kasvissyöjien rinnastaminen ihmiskunnan tuhoa havitteleviin hirmuihin ja lopun kohtaus, jossa leffan päähenkilön virkaa toimittava pikkupoika pelastautuu goblineiden hampaista, minkäs muunkaan kuin vanhan kunnon HAMPURILAISEN avulla, on jo aika posketonta. Jee lapset, syökää prosessoitua lihantapaista ainetta ja muistakaa, että perinteinen, aitoamerikkalainen hamppari todennäköisesti pelastaa vielä henkenne. Wuhuu!
Sitten vielä koko kuvio Deborah Reedin rasittavasti esittämän noita(?)muijan kanssa. Koko hahmossa ei ole mitään järkeä. Välistä Reed on goblini, välistä ei. Välistä hän on ruma, välillä ei. Välillä häneltä on käsi katki… ja välillä taas ei. Sekavista ja hysteerisesti tulkituista reploista pystyy ymmärtämään sen verran, että täti on sukua druideille, pitää himassaan kivenlohkaretta Stonehengestä ja haluaa ruokkia maahisilleen (?) ihmiskasvismössöä mahdollisimman usein. Jee. Silti hahmon käsittämättömyys saavuttaa lakipisteensä vasta loppupuolella, kun Reed hoippuu goblininruoaksi leffaan talutetun teinilauman asuntoautolle pokaamaan yhtä jannua, ilmeisesti harrastaa tämän kanssa seksiä, täyttää asuntovaunun popcornilla ja poistuu taas takaisin kaiken pahan keskipisteenä toimivaan kotitaloonsa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mitä?! Vaadin selityksiä!
Nojoo. Niitä on turha Troll 2:n kanssa odottaa muutenkaan. Maahisista kertova, kasvissyöntiä kritisoiva kauhukalkkuna kultaisen kasarin viime henkäyksiltä on jokaisessa käänteessään aivan hillittömän absurdi, random ja suorastaan turhauttavan typerä. Lähtien päähenkilömuksun (pelottavasti pedarimaisesta) kuolleesta isoisästä, joka ilmestyy mukaan lähes jokaiseen kohtaukseen, kulkien ruokapöytään kusemisen kautta legendaarisiin reploihin kuten ”Otherwise we’re gonna have to kill you violently!” ja Connie Youngin improvisoimaan tanssikohtaukseen, päättyen paskan sanomansa alleviivaamiseen ja täysin perustelemattomaan, mutta ah!, niin ennalta-arvattavaan horror-lopetukseen, tässä puhutaan ihan oikeasti huonoimmasta elokuvasta koskaan. Sellaisetkin kammotukset kuin Taistelukenttä: Maa ja Junior läpi katselleena en todellakaan uskonut filkan startatessa sen olevan mahdollista, mutta eipä tästä ole kahta sanaa. Korostan toki, että oikealla asenteella ja kavereiden kanssa Troll 2 ei ole mikään kidutuskokemus, vaan sille pystyy kyllä nauramaan. Todettu on.
Jokaiselle leffan nähneelle suosittelen katsottavaksi myös dokumenttia The Best Worst Movie, jossa filkan tekijät muistelevat menneitä, kertaavat nykykuulumisiaan ja tapaavat faneja sekä osallistuvat elokuvan erikoisnäytöksiin ympäri Amerikkaa. Dokkari löytyy mm. Netflixistä ja on oikeasti mielenkiintoista ja hauskaa katseltavaa, muillekin kuin roskaelokuvista kiinnostuneille. Se myös valottaa paljon sitä, miksi Troll 2:sta tuli sellainen kuin se on. Esimerkiksi ohjaaja ei puhunut englantia sanaakaan, Don Stroud oli niin pilvessä läpi koko kuvausten ettei oikein edes tajunnut missä oli ja jokainen päärooleihin päätynyt näyttelijä tosiaan haki alunperin paikkaa ekstrana. Joku joutui seisomaan kukkaruukussa 14 tuntia ja valitettuaan asiasta ohjaajalle sai suunsa maskeeratuksi umpeen, joku hävitti roolipaitansa ja joutui ostamaan uuden omilla rahoillaan. Suorastaan huimaa!
