Musta tuntuu, Pierre Edwards, että sä voisit olla tosi hauska jätkä, oikein kunnon huumori-bro. Tätä oletusta vastaan kuitenkin sotii se fakta, että olet käsikirjoittanut, ohjannut ja vielä näytellyt pääosan For da Love of Money –leffaan.
Tietenkin voit sanoa, että teit sen ihan vaan rakkaudesta rahaan, mutta ensi-iltaviikonlopun (vuonna 2002) levikki yhteentoista teatteriin ja tuotto 14 000 € ei tainnut riittää kattamaan b-komediasi kuluja. Ei vaikka näyttelijät ovat yhtä halpoja kuin äitisi (Anteeksi. Äitis on! –vitsin tehotoistoon perustuva “huumori” aiheuttaa monesti pahaa oloa ja ongelman eli vitsin esiintymistä myös uhreiksi joutuneissa. )… eikun vitsisi. Se, mitä et voi sanoa, on väite, että olisit tehnyt ghettojoujou-komediasi puhtaasta luovuuden puuskasta tai huumorin riemuvoiton takia. Vetoan ainakin suluissa mainittuun huumorinlaatuun ja 90% leffan kestosta kattaviin suvantovaiheisiin.
Tässä vaiheessa täytyy myöntää, että harvemmin naiseksi pukeutuneet ja äiti-vitsejä latelevat mustat miehet naurattavat näillä pohjoisilla perukoilla. On siis väärin tuomita teostasi siksi, että se kossupullon ja hangen sijaan ravaa huorissa ja sukupuolitautiklinikalla. Sä siis tosiaan voisit olla hauska bro! Sullahan on siinä se rotannahkaan pukeutunut kääpiönaista myyvä mieskin, näen visioidesi suuruuden.
Mitäpä yhdestä drag queenista, valkoisesta plösöstä ghettoa pitkin ravaavasta posteljoonista, rahanperään vouhottavista beibeistä tai huonosta läpästä. Onneksi sinä itse tulkkaat elokuvan staraa, Dre-jässikkää, jonka roskikseen rikollinen jemmaa 20.000 dollaria ja sekaannuksen vuoksi joudut mukaan vähän kaikenlaiseen. Ja muutamaan naiseen. Mutta edelleen sä teet sen niin, että mä voin kuvitella, että sä voisit ehkä onnistuakin. Mä tahdon korostaa Ehkä-sanaa samalla lailla kuin sä alleviivasit vitsejäsi huomaamatta että kulmien hiphop-dudeista on tehty viime vuosina parempia tulkintojakin.
Mä voisin lyödä kättä päälle sun kanssas, ihan yläfemman niinq tai lähteä vaikka niihin onnettomiin bileisiisi, joihin leffassakin pyrit epätoivoa henkien. Olethan kuitenkin onnistunut tekemään juonettoman leffan ja ympännyt siihen pari lähes repsauttavaa kohtausta. Neekeri-sanaa pilkkamielessä tehotoistava musta mies ja salaattiaiheinen keskustelu ikävä kyllä ovat niitä kärkikohtauksia. Silti mä voisin melkein antaa sulle uuden mahdollisuuden, mä vaan ihmettelen miksei susta ole oikein kuultu tämän leffan jälkeen mitään?
Menikö kaikilta kuulo sen kokoajan soivan bro-musan takia?
Vai oliko leffasi sittenkin hieman huono? Asenneongelmainen ja liian sokeasti oman inside-tunteenpalon pohjalta tehty?
Sillä leffaasi en katsoisi enää toista kertaa.
