Stieg Larssonin suosittuihin jännityskirjoihin perustuvan leffatrilogian kaksi viimeistä osaa piti alun perin julkaista vaisummin kuin sarjan startannut Miehet jotka vihaavat naisia. Ensimmäisen osan yllättävä suosio tuo nyt kuitenkin jälkimmäisetkin osat leffateattereihin.
Jos Miehet jotka vihaavat naisia oli enemmänkin Michael Nyqvistin esittämän toimittaja Mikael Blomkvistin näkökulmasta kuvattu, Tyttö joka leikki tulella näyttää tapahtumat pääasiassa Noomi Rapacen näyttelemän Lisbeth Salanderin perspektiivistä. Mutta Mikael on yhä edelleen vahvasti kuvissa mukana, ja silloin kun Lisbeth huitelee omia koston kirkastamia polkujaan, on välillä ihan mukavakin päästä Millennium-lehden tutkivan journalistin muassa keskiluokkaisempaan ja rauhallisempaan ympäristöön.
Koska nyt keskitytään enimmäkseen Lisbethin toimiin, Tyttö joka leikki tulella ei ole samaan tapaan rikos ja ratkaisu -elokuva kuin sen edeltäjä oli. Pikemminkin nyt on kyse yhden henkilön kostoretkestä. Tässäkin osassa toki Lisbeth ja Mikael ovat rikollisten jäljillä.
Mikael saa monen mutkan kautta hyppysiinsä ihmiskauppaa ja prostituutiota käsittelevää materiaalia, jolla voisi tuhota useamman yhteiskunnan tukijalan. Samaan aikaan Lisbeth lentää takaisin kotimaahansa aikeinaan viimeistellä kerran kesken jättämänsä toimet. Epäonnekseen Lisbeth ei kuitenkaan huomaa kaikkia pikkuseikkoja. Niin hänestä tulee sekä Ruotsin poliisin että alamaailman jahtaama karkulainen. Aluksi hajallaan olevasta kuviosta alkaa pikku hiljaa löytyä yhteneviä palasia. Ihmiskauppajuttu jää kuitenkin vain sivulauseeksi koko elokuvassa. Siinä mielessä tuntuu kuin tuollainen iso aihe olisi heitetty hukkaan. Toisaalta, sen sijaan katsojalle avartuu nyt paremmin, kuka Lisbeth Salander on ja mistä hän on lähtöisin.
Salanderin salat jäivät trilogian alussa jännittävän hämäriksi. Kaikkea ei vieläkään paljasteta, mutta nyt esiin tulevat asiat ovat räikeimmillään kuin rikostrilleriin siirrettyjä Tähtien sota -ylläripylläreitä. Siinä on popcornin katkua, joka saattaa kääntää jonkun vatsaa. Kiitos karismaattisten näyttelijöiden ja heidän vielä trilogian ensimmäisestä osasta muistettavan yhteispelinsä, kaikkein paksuimmatkaan selitykset tapahtumille eivät niin kovin rasvaisilta tunnu.
Visuaaliselta ilmaisultaan Tyttö joka leikki tulella jatkaa Miehet jotka vihaavat naisia -elokuvan tiellä. Näin siitä huolimatta, että sekä leffan kuvaaja, taiteellisesta suunnittelusta vastaava väki että leikkaaja ovat pitkälti uusia tämän sarjan parissa. Niin ikään ohjaaja ja käsikirjoittaja ovat vaihtuneet. Muutoksia tuskin huomaa, sillä ilmeisesti ensimmäisen leffan valtaisa suosio on pitänyt työn jatkajat hyväksi havaitulla polulla. Näin ollen tälläkin erää katsoja voi huomata ainakin pariin otteeseen rystystensä loistavan valkeina ja kylmän hien valuvan pitkin pintaansa, kun kiperä tilanne seuraa toistaan ja ruotsalaisen yhteiskunnan mätäpaiseet raavitaan rikki.
