Idea kuunatseista ja heidän maailmanvalloitusyrityksestään on niin erikoinen, että siitä on pakko pitää. Vielä erikoisempaa siitä tekee sen, että Energia Productionsin kaverit ovat tehneet tätä ties kuinka monta vuotta ja ovat saaneet tähän ideaan pohjautuvalle elokuvalle valtavan kansainvälisen fanikatraan näiden vuosien varrella. Sen myötä tämä elokuva sai suomalaisittain massiivisen rahoituksen enimmäkseen ulkomailta. Siitä tälle indie-ryhmälle täytyy antaa iso tunnustus jo heti alkuun: kovinkaan monella ei riitä kulkusia tuollaiseen temppuun. Jos kuitenkin mietitään lopullista valkokankaalla nähtävää tulosta, huomaa sen että idea on kuitenkin jäänyt loppujen lopuksi idean tasolle. Vaikka hauskoja ja ajoittain kekseliäitäkin hetkiä on, koko elokuvaa vaivaa kertakäyttöisyys ja aivan liiallinen nojaaminen itsestään selviin vitseihin ja juonikuvioihin.
Yhdysvaltain viime vuosien kulunein tahaton komedienne haluaa valloittaa Kuun tummaihoinen astronautti markkinointivälineenään. Hommat eivät kuitenkaan suju odotetun lailla vaan astronautti kidnapataan Kuussa ja hänen odotetaan kuolleen. Kuussa olevat natsit saavat käsiinsä ns. tulevaisuuden teknologiaa – tässä tapauksessa iPhonen akun – jolla voi käynnistää heidän jättituhokoneensa. He lähettävät tulevan Führerinsä Maahan, jotta he saisivat Yhdysvaltain viime vuosien kuluneimman tahattoman komediennen suosion ja pääsisivät kaikessa rauhassa rakentamaan suurempaa mahtia Kuun pimeän puolelle.
Tarina on alkuun erittäin lupaava ja tapahtumat ovat viihdyttävää katsottavaa, mutta siinä on liian monta vikaa, jotta elokuvasta voisi nauttia. Ensimmäinen on juuri mainitsemani Yhdysvaltain presidentti. Miksi juuri Sarah Palin -kopio? Hänestä on irrotettu niin paljon vitsejä aikavälillä 2008-2010, ettei siitä satiirista tämän elokuvan julkaisun myötä saa enää irti kuin sen että hän näyttää Sarah Palinilta. Muutenkin Yhdysvaltoihin kohdistuva pilkka on erittäin vanhentunutta: sota-alus USS George W. Bush on sinällään toimiva vitsi, mutta se on todella ennalta nähty. Paremmin olisi toiminut vaikkapa USS Peace Prize. Se vasta olisi yllättänyt katsojan eikä piikki olisi kohdistunut pelkästään USA:han. Kyllä tässä on toimivia vitsejä, mutta elokuva yrittää kerätä irtopisteitä todella huonoilla vitseillä, jotka harottavat ilkeästi kokonaisuutta katsoessa eivätkä ne tarjoa muuta kuin sen yhden hymähdyksen, jos edes sitäkään. Esimerkkeinä voisi mainita albiinoksi muunnetun tummaihoisen miehen saapuminen newyorkilaiselle jengialueelle natsiunivormussa. Kuulostaa paperilla hauskalta, mutta sekin on komedian saralla halpaa ja varsin riskitöntä huumoria.
Käsikirjoituksen toinen isompi ongelma on omaperäisyyden puute. Tässä ei oikeastaan yritetä näyttää mitään muuta kuin se perinteinen ”ulkopuoliset valtaavat Maan” -asetelma eikä siinä ole sinällään mitään vikaa, mutta elokuva alkaa toistaa itseään loppua myöten todella pahasti ja huomasin viimeisen puolin tunnin aikana torkahtaneeni teatterin penkille muutamaksi sekunniksi. Tietysti muutamia erikoisuuksia aiheen huomioon ottaen on, mutta nämäkin ovat enimmäkseen aiemmin mainitsemiani irtovitsejä. Onhan tässä myös ihan mukavia viittauksia aiempiin sci-fi- ja natsiaiheisiin elokuviin, mutta niitä on liikaa eikä niille anneta tilaa kehittyä enemmäksi kuin mihin ne jäävät.
Näytteleminen Iron Skyssa on ailahtelevaa. Saksalaisnäyttelijät tekevät ne kaikkein vahvimmat suoritukset: heidän touhunsa on parhaimmillaan mainiota seurattavaa juuri sen vuoksi, että heidän esittämänsä natsit ovat Julia Dietzen esittämää Renate Richteriä lukuun ottamatta niin pokerinaamaisia koko elokuvan ajan. En erottanut Dietzeä joukosta sen takia, että hän olisi huono. Päinvastoin, hänen rento propagandaopettajaroolinsa sopii hänelle erittäin hyvin ja hän osoittaa olevansa kenties vahvin tässä näyttelijäkaartissa. Propsit myös Udo Kierille, vaikkei häntä tarpeeksi elokuvassa olekaan. Australialaisvahvistukset ovat taas parhaimmillaan tasoa ”ihan ok.” Heille on sitä paitsi annettu näyteltäväksi hahmoja, jotka ovat itse stereotypioita: kiukkuinen, itseriittoinen seksihullu markkinointipomo, Yhdysvaltain täystaulapää presidentti ja komea tummaihoinen miesmalli. Näitä näyttelevistä kovinkaan moni ei saa näistä pahvisista hahmoista paljoa irti, mutta he yrittävät ja se näkyy.
Iron Skyn suhteen suurin mielenkiinto on varmasti noussut erikoistehosteiden ja audiovisuaalisen ilmeen ympärille. Tällä osa-alueella on tullut kaikkein suurimmat onnistumiset, vaikka kompastuksia tälläkin alueella on. Elokuva näyttää ajoittain todella upealta: on vaikea uskoa että parinkymmenen tyypin porukka Tampereelta on väsännyt näinkin onnistuneita avaruusmaisemia ja taistelualuksia. Taistelut itse ovat melko kaksijakoinen yhdistelmä hienoa kokonaiskuvaa ja heikolla ruudunpäivityksellä toteutettuja räjähdyksiä. Joskus näkyy myös liian selvästi, että kankaan edessä on leikitty natsia: välillä jälki on mm. valaistuksen osalta aika karua katsottavaa. Musiikki sopii elokuvan tunnelmaan oikein hyvin ja ohjaaja Timo Vuorensola onkin onnistunut monissa kohtauksissa yhdistämään musiikin ja kuvan hienosti.
En odottanut Iron Skyta suurella innolla, mutta oli minulla kuitenkin jonkinlaiset odotukset. Vaikka tämä arvostelu onkin hyvin negatiivis-sävytteinen, minulla on suuri arvostus sitä kohtaan miten tämä pitkä projekti on toteutettu. Ongelmana on vain se, että idean loistavuudesta ja ulkopuolisista onnistumisista huolimatta elokuvan kehyksenä toimiva huteraakin huterampi käsikirjoitus romahduttaa kokonaisuutta peruuttamattomasti. Sen satiirissa ja parodiassa ei ole terää, sen pohjimmaiset tapahtumat on nähty monta kertaa muissa eri tuotoksissa ja sen hahmot ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta auttamattoman yksiulotteisia. Kyllä tälle elokuvalle ilman muuta kulttinsa on ja niin toisaalta pitääkin olla. Minä vain en siihen kulttiin keskinkertaisuutta hipovalla lopputuloksella tule kuulumaan.
