Uskomatonta! Madame Tussaudin vahakabinetti taitaa olla tuhansia vuosia luultua vanhempi – sen johtopäätöksen voi vetää tämän elokuvan nimihenkilön perusteella. Jäämies Charlie (tai Sharrrrr, kuten häntä esittävä John Lone sanoo) on nimittäin ensi näkemästä asti kuin kalvakka vahanukke, johon tarpeiston väki on kilvan istuttanut runsaan määrän karvaa. Charlie kaivetaan esiin jäästä, kuten The Thing John Carpenterin ja Matthijs van Heijningen Jr:n samannimisissä kauhuelokuvissa. Kauhuelokuva Jäätynyt mies ei silti ole, vaan paremminkin luontoa kunnioittamaan kehottava valistusdraama. Niin ollen sen voi lokeroida samaan ryhmään luonnonsuojeluhenkisten Hiljaisen paon (1972) ja Sumuisten vuorten gorillojen (1988) kanssa.
Kuten The Thing-elokuvien hirviön, on jäässä säilyneen alkuihmisenkin kohtalona tulla pienen tutkijaryhmän löytämäksi sekä yllättäen herättämäksi henkiin. Charlien ympärillä pyörivä tutkijaryhmä on moniääninen kuin Pelle Pelottoman mietintämyssy ennen idean syntymistä. Heidät erottaa Pellen myssystä lopulta se, etteivät heidän näkemyksensä tunnu saavuttavan minkäänlaista yhteistä kirkkauden säveltä. Tutkijajoukon keskeisin hahmo on antropologi Stanley Shephard (Hutton), joka ei nimestään huolimatta saa paimennettua hyisen tutkimusyksikön väkeä omalle puolelleen sitten millään. Shephardin puolelle voisi joku kääntyäkin helpommin, ellei hän suosisi niin innokkaasti alkuperäisväestön oppeja omassa elämässään. Juro Shephard nimittäin tykkää sonnustautua karvareuhkoihin, jättää peseytymättä ja tekee pitkiä yksinäisiä vaelluksia tavoitteidensa perässä. Kun joku toinen on näkevinään muinaisen maailman miehessä, Charliessa, kielitaidottoman imbesillin, joku kolmas taas häkkiin sopivan rahastuskohteen ja joku neljäs jopa vaarallisen pedon, Shephard löytää Charlien kanssa yhteisen kielen ja näkee tässä kaverin, jolta voi oppia jotakin.
Jäätyneen miehen pohjalla on selvästi hyvää tarkoittava idea ja elokuva on kuvattu henkeäsalpaavan upeissa maisemissa. Elokuva on lupaavista lähtökohdistaan huolimatta kuitenkin hyvin suoraviivainen kertomus ihmisluonnosta ja päähenkilöidensä ristiriitaisista pyrkimyksistä, jotka lopulta aiheuttavat vain surua. Jäätynyt mies onkin elokuvana niin selvä kyyneltenkirvoittaja, että kotikatsomon herkimpiä minnejä varten kannattaa varata paketti nenäliinoja. Toisaalta jäämies-Charlien vahamainen olemus saattaa olla liian epätodellisen näköinen, että se työntää nämä katsojat sekä varmasti myös monen muun elokuvan luota jo ennen kuin tarina ehtii kovin pitkälle. Epätodellisen vastapainona on sitten Timothy Huttonin kasarityyliin miehekästä karvoitusta ja vimmaa pukkaava Shepherd. Huttonissa on tässä roolissa paljon samaa kuin Hugh Laurien näyttelemässä tv-tohtori Housessa. Se onkin kokolailla ainut asia, joka pitää Jäätyneen miehen edes jotenkin kiinnostavana elokuvana. Kun leffalla ei kuitenkaan ole sen lisäksi paljon muuta ikimuistoista tarjottavaa kuin vakavamielistä hyminää huliseva panhuilu-soundrtack, ollaan aika heikoilla jäillä.
