Kaikenlaisissa rooleissa viihtynyt Michael Keaton, hakee vauhtia uraansa romanttisen komedian merkeissä. Kevyiden komedioiden luotsina tunnettu Harold Ramis, ohjaa tälläkin kertaa perusvarman ja simppelin kuvauksen arki-elämän koukeroista. Taakka on varsinkin Keatonille tällä kertaa erityisen raskas, sillä Minusta on moneksi antaa miehelle ruutuaikaa jopa neljän hahmon verran.
Doug Kinney (Keaton) on kiireinen arkkitehti, jonka paniikkinappula on pohjassa niin työmaalla, kuin kotonakin. Dougia revitään taukoamatta joka suuntaan.Törmätessään mysteeriseen geenitutkija Leedsiin (Harris Yulin), Dougille tarjotaan varsin erikoista vaihtoehtoa ajanpuutteen vastapainoksi. Kehittynyt geenitekniikka antaa mahdollisuuden itsensä kloonaukseen. Pienen epäröinnin jälkeen Doug ottaa riskin ja monistaa itsensä pariinkin kertaan. Kloonien ahertaessa asiat alkavat sujua. Omaakin aikaa löytyy. Ainakin hetken verran. Arjen erilaiset askareet sekoitettuna useampaan eri persoonaan, alkavat kuitenkin ennen pitkää hämmentää Dougin vaativaa perhettä ja työtovereita.
Tämä floppi ei sinänsä jättänyt huonoja fiiliksiä, vaikka runsas kesto olisi niitä hauskoja hetkiä voinut tarjota enemmänkin. Keatonin neljä roolia ovat varsin hillittyjä ja helposti tulkittavia. Huumoria haetaan melko perinteisin ja idioottivarmoin konstein, mikä nyt ei sinänsä ole elokuvan alhaista ikärajaa ajatellen mikään yllätys. Mitään hirveää revittelyä ei siis ole tiedossa. Roolit jakautuvat niin, että jokaiselle on jotain. On kilttiä Dougia, rajumpaa Dougia ja sitten sitä idioottimaista Dougia. Varsin perusvarma kuvio siis.
Yksi asia mihin kiinnitin huomiota muita enemmän, oli elokuvan lavastus. Perheen koti ja piha-alueet näyttävät naurettavilta lateksinurmikkoineen ja pahviseinineen. Kotikohtaukset muistuttavat sisällöltään muutenkin jo aika pitkälti sitcom-tyyppisiä ratkaisuja, joten studiokulissit olisivat voineet edes jäädä vähemmälle elokuvallisia arvoja ajatellen.
Tutut polut ovat turvallisempia kulkea, mutta kun polku on suora ja pitkä, eikä takaisinkaan jaksaisi kääntyä, alkaa jossain vaiheessa oikoteiden etsiminen ja lopulta omiin jalkoihin kompastelu. Näin kävi vähän tämänkin elokuvan kanssa. Käsikirjoitus on turhan laiska. Oikeastaan yhden hahmon varaan rakennettu tilannekomiikka kuljettaa tarinaa välillä tuskallisenkin hitaasti. Katselukokemuksena elokuva onnistuu jäämään hieman plussan puolelle, mutta enemmänkin tästä mehukkaasta aiheesta olisi voinut saada irti.
