Teräskukat luokitellaan kai naisvaltaisen pääosanäyttelijäjoukkonsa vuoksi naisten elokuvaksi. Näin siksikin, etteivät elokuvan näyttelijät harjoita kameran edessä mitään sellaista, joka toisi leffalle luokituksen K-18. Tohdin kuitenkin epäillä, ettei kukaan tule pyytämättä antamaan kenellekään miespuoliselle katsojalle piiskaa, vaikka tämä raina miehen ruudulla rullaisikin. Viime kädessä Teräskukat on kumminkin notkeasti kirjoitettu draamaelokuva, jonka hengenheimolaisia ovat Paistetut vihreät tomaatit (1991) sekä Robert Altmanin hupaisa Mitkä häät (1978).
Kasaritrendien mukaisesti kuohkeissa kampauksissa, kukkamekoissa ja fiftariromantiikan kierrätysmuodissa näyttäytyvät leffan naiset ovat rauhallisen lähiön asukkeja. Lähiön keskipisteenä toimii Truvy Jonesin (Parton) kotonaan pyörittämä kauneussalonki, jonne naiset kokoontumaan järjestämään elämäänsä. Annelle (Hannah) on Trudyn uusi ja kömpelö apulainen, muut maksavia asiakkaita. Näistä tarkimmin syvennytään M’Lynn Eatentoniin (Field) Shelby-tyttärineen (Roberts). Shelby on menossa naimisiin Jacksonin (McDermott) kanssa, mutta liiton onnellisuus kyseenalaistuu jo ennen seremoniaa. Äitien, tytärten, leskien ja vaimojen yhteisö on kuitenkin tiivis ja avulias. Jokaisella sen jäsenistä on omat ongelmansa, saippuasarjatasoa realistisemmat, mutta kuten hyvien ystävien kesken tosielämässäkin, niistä pyritään pääsemään yli tuella ja huumorilla.
Teräskukkien käsikirjoitus on tulvillaan napakkaa dialogia. Käsikirjoitus on myös rakenteeltaan miellyttävä, sillä sen tapahtumat seuraavat toisiaan jouhevasti. Hauskat tilanteet, joista vastaavat enimmäkseen kärttyisää Ouiser Boudreaux’ta esittävä Shirley MacLaine ja hänen naapuriaan, Drum Eatentonia, esittävä Tom Skerritt, etenevät nopealla tempolla. Kun taas käydään taistelua elämästä ja kuolemasta, vauhti tasaantuu ja ohjaaja Herbert Ross antaa katsojan ja näyttelijöiden viipyä tärkeissä hetkissä. Näin ollen Teräskukkia voisi kuvailla myös hengittäväksi elokuvaksi.
Elokuvan kaikki performanssit, mukaan lukien miesten tekemät sivuroolit, ovat hyvin eläviä. Ne harvat ylilyönnit, joita Teräskukissa nähdään, ovat likimain siedettäviä, sillä niiden tehtävänä on selvästi olla vastapainona muulle toiminnalle. Shirley MacLainen räiskähtelevyys roolissaan on sekin vaihteeksi tarkasti kontrolloitua ja siten huvittavaa. Varsinainen yllättäjä kuitenkin on Julia Roberts, jonka eläytyminen suuren taakan painaman nuorikon rooliin toi hänelle oikeutetusti jopa Oscar-ehdokkuuden. Roberts on roolissaan antaumuksellisen herkkä.
Kokonaisuutena Teräskukat kärsii pääasiassa miesten etäännyttämisestä naisten elämän reunamille. Samankaltainen tasa-arvon rikkominen on yleistä nk. äijäelokuvissa, mutta aina tarinan antaessa myöden, leffan pitäisi tuoda esille näkökantoja muutenkin kuin yhden sukupuolen kautta. Teräskukissakin siihen olisi monta hyvää kohtausta.
